« »

Velvoittava anteeksianto

3 kommenttia Kirjoitettu maaliskuu 17, 2010 Muokattu maaliskuu 22, 2017

Anteeksiannolle rakentuva yhteisöllisyys

Jeesus tarjoaa selkeän vaihtoehdon uhrikultille. Sovintoa ei enää rakenneta uhraamisen kautta, eikä yhteisiä vihollisia löytämällä. Uhraaminen on olennaisesti sijaiskohteeseen kanavoitua kostoa, joka myyttisesti on kuviteltu Jumalan vaatimukseksi. Se toki pitää yhteisön sisäistä väkivaltaa kurissa, mutta jättää sen kuitenkin oman väkivaltaisuutensa orjaksi.

Ja kun seisotte rukoilemassa, antakaa anteeksi kaikki mitä teillä on jotakuta vastaan. Silloin myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa teille rikkomuksenne anteeksi.[1]

Täysin uudenlainen yksilöllisyys ja yhteisöllisyys rakennetaan yksi anteeksianto kerrallaan.

Jeesus vaatii kostosta luopumista sen kaikissa muodoissaan. Siksi myös uhraamisen oli loputtava. Suora anteeksianto ja sopiminen on ehdoton edellytys Jumalan tahdon toteutumiselle maan päällä. Ihminen ei enää saa kohdistaa vihaansa sijaisuhriin. Hänen on vihdoin kohdattava oma vihansa ja opittava antamaan anteeksi.

Jos te ette anna anteeksi, ei teidän taivaallinen Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.

Onko vanhan pelotteen tilalle tulossa uusi? Pulassahan me olemme, jos Jumala rajaa anteeksiantonsa meidän kykyymme tehdä samoin. Vai?

Turha näiden sanojen ankaruutta on yrittää loiventaa. Jeesus teki aivan selväksi sen, että anteeksianto saavuttaisi opetuslapset vasta, kun he suostuisivat antamaan sitä eteenpäin.

Temppelissä ihmiset huolehtivat omasta suhteestaan Jumalaan suurella vaivalla ja korkealla hinnalla. Jeesus ei pitänyt sitä vain turhana, vaan itsepetoksellisena ja vääränä. Ei kenenkään tarvinnut ostaa Jumalan anteeksiantoa, mutta kaikkien piti nöyrtyä antamaan sitä edelleen. Ei Jumala tarvinnut uhreja. Me niitä jatkuvasti vaadimme. Ei Jumalalla ole mitään anteeksiannon esteitä. Meillä niitä on. Ei Jumalan vihaa tarvinnut lepyttää. Ihmisten oma viha piti voittaa. Syntipukki tai mikä tahansa muu sijaisuhri voi kyllä hillitä väkivaltaa. Ainoastaan anteeksi antaminen muuttaa sen sovinnoksi ihmisten välillä.

Temppelissä ihmiset kävivät ostamassa anteeksiantoa vain itselleen. Jeesus tarjosi anteeksiantoa, jonka luonteeseen kuului armon edelleen jakaminen. Hän oli tullut rakentamaan Jumalan valtakuntaa ihmisten kesken. Siksi ihmisten pitäisi alkaa huolehtia anteeksiannon toimivuudesta ihmisten kesken. Totuudellisuudesta ja armosta tulisi tärkein sosiaalisen pääoman rakennustapa.

Koko uhrikultti oli määritellyn ongelman virheellisesti ja ratkaissut sen väärin. Todellinen ongelma ei ollut hirmuisen tuonpuoleisen tyynnyttäminen, vaan julman tämänpuoleisen rauhoittaminen. Jumalan anteeksianto oli vapaa ja se täytyisi sellaisena myös säilyttää. Yhtä vapaasti ja ehdottomasti se tulisi antaa eteenpäin. Siksi kellään ei ollut lupaa tehdä itsestään anteeksiannon päätepysäkkiä.

Näin radikaalia käsitystä anteeksiannosta ei maailmassa ollut vielä olemassa. Juutalaiset kyllä huolehtivat Jumalan anteeksiannosta. Kostosta pidättäytyminenkin, tai ainakin sen rajaaminen, oli tärkeää. Vahingonkorvauksia piti maksaa ja riidat piti sovittaa jne, mutta uhrin tarjoama ehdoton anteeksianto rikkoi kaikkien oikeuden tajua vastaan. Sellainen oli myös kreikkalaisten ja roomalaisten mielestä oikeutta halventavaa.[2] Kun Jeesus sanoi, että meidän pitää tehdä niin Jumalan esimerkkiä seuraten, hän ravisteli koko kosmoksen perusjärjestystä. Mitä oikeudelle ja sovittamiselle tapahtuu, jos anteeksianto olisi vapaata?

Temppelissä pidettiin yllä sekä oikeutta, että jatkuvaa sovinnon ostamista ja velan maksamista. Sellainen on aina kuulunut kaikkien kulttuurien peruspilareihin. Nyt Jeesus kehotti lopettamaan koko uskonnollisen perusjärjestyksen ja soveltamaan yksinkertaista anteeksi antamista ja anteeksi pyytämistä sen tilalle. Jumalan anteeksiantoa ei enää voinut ostaa, mutta sitä ei myöskään saanut olla jakamatta eteenpäin. Se oli luonteeltaan samaan velvoittava.

Tämä vapautti yksilön toimimaan vastoin yhteisöllisiä velvoitteita. Anteeksi annetulla olisi nyt vapaus tehdä sovintoa yhteisön vihollisten kanssa. Yksilön ei tarvitse enää osallistua kollektiiviseen hylkäämiseen. Ketään ei tarvitse vihata, vaikka kaikki muut niin tekisivät. Ketään ei tarvitse sulkea pois, koska muut niin vaativat, tai siksi että yhteisö pitää tätä saastaisena. Kun ei enää ole pakko osallistua uhrin halveksimiseen, on vapaa astumaan hänen rinnalleen. Kun uskaltaa astua lynkkaavasta joukosta ulos on vapaa puolustamaan uhria. Jeesus vapautti yksilön kodin, uskonnon ja isänmaan vihavelvoitteista.

Ja kun seisotte rukoilemassa…

Uusi pyhä paikka ei ole enää temppeli, vaan mikä tahansa paikka, jossa ihminen rukoilee. Pyhä paikka ei enää määräydy maantieteellisesti tai etnisesti vaan eettisesti.[3]antakaa anteeksi kaikki mitä teillä on jotakuta vastaan. Pyhä ei enää ole liitossa väkivallan kanssa. Pyhän rajoja ei enää merkata verellä. Pyhä astuu maailmaan, kun Jumalan anteeksianto otetaan vastaan ja annetaan eteenpäin, yhdelle lähimmäiselle kerrallaan.

Tämän opetuksen Jeesus antoi lähimmille seuraajilleen. Taas kerran hän saneli heille uuden valtakunnan aakkosia. Tätä puhetta ei voinut olla vaikea ymmärtää. Niin yksinkertaisesti Jeesus sen tiivisti. Silti hänen pelkistetyt lauseensa olivat melkein käsittämättömiä maailmassa, jossa ei ollut syntien anteeksiantoa ilman veren vuodatusta. Keskinäisen vertailun ja kilpailun katkeroittamille opetuslapsille, se oli henkilökohtaisestikin vaikeasti sulavaa tekstiä.

Jeesus ei kuitenkaan jäänyt odottamaan mitään suurta sydänten sulamista. Hän jatkoi matkaansa kohti temppelin esipihalla tunkeilevaa väen paljoutta. Tällä kerralla hänen vierailuunsa oli varauduttu paremmin.

 

[1] Mark. 11:25, 26. Matt 21:20-22; 17:19,20. Luuk 17:5,6.

[2] Charles L. Griswold and David KonstanAncient Forgiveness: Classical, Judaic, and Christian, Cambridge University Press, 2012.

[3] Jersak Brad and Hardin Michael (Editors) Stricken by God? Nonviolent Identification and the Victory of Christ. WM. B. Eerdmans Bublishing Co. Grand Rapids. 2007. s 306.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , ,
« »

3 Kommenttia

  1. Ollitapio P.
    Kirjoitettu maaliskuu 19, 2010 kello 10:52 | Suora linkki kommenttiin

    Todellinen anteeksianto ei mene vihan ohi,yli eikä ali vaan läpi. Kun ihminen on ensi keraa tullut täysin tietoiseksi oman vihansa syistä,hän ei ole enään sen vanki vaan on vapaa siitä. Mutta tämä vaatii toistamispakon myöntämistä,mikä voi olla tuskallista. Mutta vain myöntämällä toistamispakkoon kätkeytyvän totuuden ihminen voi tulla todella vapaaksi. Niin kauan kuin ihminen kieltää sen,hän pysyy sen kahleissa. Luther kyllä oli sitä mieltä,että anteeksiantoon kuuluu sekä vääryyden unohtaminen että rikkomuksen katuminen. Hänen mielestä Kristuksen vuorisaarnan selityksessä ihminen voi pidättyä anteeksiannosta,jos rikkomuksen tekijä ei kadu rikkomustaan.

  2. Nina
    Kirjoitettu maaliskuu 21, 2010 kello 12:03 | Suora linkki kommenttiin

    Hyvä teksti. Tajusin tämän asian tärkeyden eräs ilta, kun rukoillessani pyysin Isältä armoa ja anteeksiantoa tekemieni vääryyksien johdosta. Mieleeni tuli raamatun kohta, jossa sanottiin selkeästi ettei ole asiaa Isän eteen anteeksipyytämään, jos olet vihoissa yhdenkin veljesi kanssa ja mieleeni tulivat kaikki (3) ihmiset, joille olin jo pitkään ollut vihainen ja katkera. Tunsin edelleenkin katkeruutta heitä kohtaan, mutta päätin tehdä sille jotain. Ilmoitin näille henkilöille, että olen ollut heille vihainen, ja ovat minua loukanneet, mutta nyt antaisin anteeksi ja jättäisin sen taakseni. Sillä anteeksianto tulee eläväksi näinkin, anteeksianto on jo päätöksenä puhdistava, sydämen sulattamisen vihasta tekee sitten Isä. En tunne enää katkeruutta enkä minkäänlaista vihaa sydämessäni. Ja tämä on tärkeää, sillä erästäkin heistä olen vihannut yli 20 vuotta, oma sydämeni vihasta jäätyneenä…Koen myös tämän kokemuksen kautta saaneeni itse anteeksi väärät tekoni ja se on myös minulle uusi kokemus ja kaiken uudeksi tekevä asia!

  3. Tarja S
    Kirjoitettu huhtikuu 1, 2010 kello 20:39 | Suora linkki kommenttiin

    Olipa hyvä, että teksti anteeksiannosta tuli vastaan. Vietän hiljaista pääsiäistä itsekseni, se oli valintani. Uteliaana kuulostelen, mitä nousee sisältäni.
    Minulla on mielestäni sekä saamisia, että velkoja anteeksiantamisen saralla.
    Mietin, millä tavalla haluaisin saada anteeksi? Haluanko, että tuttava/ystävä/vihamies sanoo hätäisesti, joo, joo, saat anteeksi? Vai hampaita kiristellen, koska on jumalallinen pakko antaa anteeksi sitä pyytävälle? Milloin tuntisin saaneeni anteeksi?
    Yksi ajatus tästä nousee. Haluaisin, että se, joka antaa minulle minun kurjan tekoni anteeksi näkee kuka olen. Näkee ainakin sen, että pyydän vilpittömästi anteeksi ja ymmärrän tehneeni väärin. Näkee, että osaan asettua hänen saappaisiinsa.
    Halu antaa anteeksi, on halu vapautua menneestä. On monia, joille haluan antaa anteeksi, haluan päästää heidät menemään.
    Miksi sitten takerrun herkästi yhä vieläkin kärsimiini vääryyksiin? Muistelen niitä ja vihani nousee, sydämeni lyöntitahti kiihtyy. Heikkona hetkenä vihan aalto vie voimat ja lamauttaa. Ehkä siksi, että en usko tulleeni ymmärretyksi, tekijä ei tunnusta kärsimystäni.
    Enkä sille voi mitään. Minun on vain annettava anteeksi, voidakseni jatkaa elämistä.
    Anteeksi antamisessa minua on viime aikoina johdattanut kaksi ajatusta. Ensimmäinen: kaikki ihmiset ovat vajavaisia ja erehtyväisiä. Toinen: luonto ei tunne kostonhimoa. (En ainakaan ole nähnyt yhtään luontodokumenttia, jossa eläin alkaisi kostaa toiselle, kun tämä on syönyt ensimmäisen poikaset. Alkaisi pikkuhiljaa kaivaa maata toisen alta ja tehdä toisen olon helvetilliseksi.)
    Ja näiden lisäksi vielä se, että itsensä tunteminen auttaa ymmärtämään myös muita. Vain itsepetoksen vallassa voi osoitella toisia sormellaan, ja itsepetos vähenee, mitä paremmin tuntee itsensä ja motiivinsa.

Kommentoi

Sähköpostisi tulee aina pysymään salassa, emmekä näytä sitä julkisesti. Pakolliset kentät ovat merkitty *

* *

Sisällysluettelo

  • Viimeisimmät kommentit

    • Salla sanoi 2 viikkoa sitten:
      https://forums.catholic.com/showthread.php?t=89182 New Catholic Encyclopedia (2003): “Mortification. The deliberate restraint that one places on na... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 2 viikkoa sitten:
      Aamen tuohon mitä sanot! Pseudo-Dionysioksen määrittelemän klassisen kolmi-vaiheisen tai -tasoisen matkan purgatio oli puhdistumisvaihe ja kiira... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Daniel Nylund sanoi 2 viikkoa sitten:
      ”Tästä näkökulmasta Lutherin anselmilaispohjainen ajatus on helpotus: jos pahuus vaatii sovituksen rankaisemalla, se rankaisu ja viha on jo kohd... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Jannu sanoi 4 viikkoa sitten:
      Tässä hauska marssilaulu USA:n merijalkaväeltä: "One, two, three, four, every night we pray for war! Five, six, seven, eight, rape, kill, muti... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 4 viikkoa sitten:
      Tuomas Akvinolaisen legitimoima erottelu ajallisista ja iankaikkisista rangaistuksista, mikä erottelu on edelleen voimassa katolisessa ajattelussa, o... Lutherin väkivaltainen Jumala

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit