« »

Alkumurhan peitetarina

0 kommenttia Kirjoitettu 26.1.2011 Muokattu 10.1.2016

Arkikielessä myytillä tarkoitetaan valhetta. Tavallinen puhe on oikeassa.

René Girard[1]

Ihmiskunnalla on väkivaltainen alku, mutta myyttien kertomuksessa väkivalta ei ole ihmisten omaa. Uhrien varaan rakennettu uskonnollinen tai poliittinen systeemi ei voi sallia väkivaltansa todellisen luonteen paljastuvan edes itselleen. Silti kaikki instituutiot ovat aina tarvinneet ällistyttäviä alkutarinoita, uljaita syitä olemassaololleen ja yleviä perusteita toiminnoilleen. Juuri sellaisia valtojen ja voimien myyttiset alkukertomukset ovat, tarinoita instituutioiden jumalallisesta alkuperästä.

Girard osoittaa kuinka vanhimmat versiot Rooman perustamismyytistä antavat aika realistisen kuvauksen  sisäiseen kriisiin ajautuneesta yhteisöstä, joka löysi yhtenäisyytensä ja suuruutensa vasta veljesmurhan ja kollektiivisen väkivallan kautta. Myöhemmissä versioissa suorat väkivallan kuvaukset häivytettiin. Romulus ja Remus muuttuivat pyhiksi uhreiksi ja sankareiksi, joita koko Rooman suurvalta sai kiittää olemassaolostaan.[2]

Myyttiset hahmot eivät koskaan ole ilmeisiä syntipukkeja. Ne ovat yleensä sekoitelma kaaoksen aiheuttajia ja järjestyksen tuojia, vähintään kaksikasvoisia olentoja. Ennen kuin heistä tulee jumalhahmoja, heidät usein karkotetaan, tai sitten he vain häipyvät kohti auringonlaskua.

Vaikka lynkkauksen etäiset tuntomerkit ovat havaittavissa, ne yleensä häivytetään myytin saadessa uusia versioita. Kollektiivinen väkivalta siirtyy narratiivisen prosessin kautta tuonpuoleiseen. Kun myytti on lopullisesti puhdistettu väkivallan todellisesta luonteesta, eikä oikeita uhreja enää voi sen kautta tunnistaa, myytti on kristallisoitunut[3] rituaaliseen käyttöön.

Girardin mukaan ensimmäiset versiot Romuluksen kuolemasta kertoivat kansan tappamasta rikollisesta. Myytin kristallisoituneessa versiossa Romulus katosi tiheään pilveen ja muuttui jumalaksi.[4] Kollektiivisen väkivallan jäljet häivytetään vähitellen mytologisen verhon taakse.

Pystymme helposti tunnistamaan keskiaikaisten noitavainojen uhrit, vaikka heitä kuvataankin luudilla lentäviksi piruiksi, Saatanan kanssa yhtyviksi huoriksi ja mustaa magiaa harrastaviksi noidiksi. Myyttien salaamat uhrit ovat vaikeammin tunnistettavissa, koska heidät on muutettu palvotuiksi rauhan tuojiksi ja pelastaviksi jumaliksi.[5] Euroopan keskiaikana myyttisiä paholaisia vihattiin ja niiden uhraamista juhlittiin. Noitien polttaminen roviolla saattoi yhdistää kansaa joksikin aikaa, mutta heistä ei jälkeenpäin kehitetty palvottuja puolijumalia. Mytologisoinnin voima oli alkanut rapistua.

Vanhemman mytologian antisankarit muuttuivat uhraamisen jälkeen rauhaa tuoviksi jumaliksi. Siksi niitä sekä pelättiin että palvottiin. Siksi niiden kautta on ollut vaikea tunnistaa kollektiivisen väkivallan uhreja. Girardin mukaan myytit ovat jumaltarinoiksi muutettuja kertomuksia yhteisön omasta väkivaltaisesta alusta. Myytit pohjautuvat todellisiin tapahtumiin, kaoottisiin alkukriiseihin, kollektiivisiin lynkkauksiin ja uhrien tuottamiin ihmeellisiin pelastuksiin.[6]

Myytit eivät ole vain mielikuvituksellisia sepitelmiä, vaan ainutlaatuisia faktan ja fiktion kudelmia, joiden peruskuviot toistuvat samankaltaisina joka puolella maailmaa. Ne peittävät tummia salaisuuksia ja antavat vain hämäriä viitteitä niiden sisällöstä.

Alkukaaoksesta järjestys

Myyteissä raivoava rutto, tulva, tuli tai kosminen katastrofi ovat kuvia yhteisön kriittisestä alkukaaoksesta. Ne olivat uhria vaativan kriisin symboleja. Niiden väkivaltaisissa pyörteissä yhteisön erilaisuudet katosivat ja kaikki tulivat vaarallisella tavalla toistensa kaltaisiksi.

Joissakin myyteissä alkukaaoksesta syntyvää järjestystä kuvataan luomistapahtumana. Yleensä myyteissä on kuitenkin tunnistettavissa aiempi järjestys, joka on syösty lähelle perikatoa. Katastrofilla onmelkein aina persoonallinen aiheuttaja ja syypää, legendaarinen hahmo, josta tulee tarinan yliluonnollisin kyvyin varustettu sankarikonna tai pirullinen jumalhahmo. Girard tunnistaa heissä myös uhrin merkin. Se voi olla poikkeuksellinen ulkonäkö kuten Oidipuksen kampurajalka tai yliluonnollinen kyky, marginaalisuus, kuninkaallinen veri, riidanhaluisuus, piittaamattomuus tabuista jne.

Mitä enemmän legendoissa on fantastisia ulottuvuuksia, sitä varmemmin ne perustuvat väkivaltaiseen todellisuuteen.[7] Väkivaltainen kriisi myös ratkaistaan väkivallalla, mutta ei sellaisella väkivallalla joka jättäisi jälkeensä tunnistettavia ja todellisia uhreja.

Girard on kuitenkin vakuuttunut siitä, että myyttien jumalalliset hyvikset, pahikset ja niiden sekoitelmat ovat monen sukupolven takaisia todellisia uhreja ja uhraajia.[8] Vaikka tämä on laajan materiaalin pohjalta tehty johtopäätös, Girard ei väitä löytäneensä ainuttakaan myyttistä kertomusta, jonka pohjalta voisi vetää suoran ja täysin pitävän todistusketjun alkuperäiseen lynkkaukseen.[9] Myyttien dekryptaaminen on siksikin vaikeaa, että ne useimmiten viittaavat esihistorialliseen aikaan, josta on vain arkeologista todistusaineistoa. Girard kuitenkin uskoo löytäneensä myyteistä tarpeeksi paljon syntipukkimekanismin tuntomerkkejä voidakseen päätellä, että niiden taustalta löytyy toistuva sijaisuhriuden teema.[10]

Todellisia luurankoja kaapissa

Lynkattu ihminen on primitiivisen uskonnon ensimmäinen uhri. Totuus siitä mitä oikeasti tapahtui on uskonnon seuraava uhri. Myytti on kertomus kyseisen kulttuurin alkumurhasta murhaajien näkökulmasta käsin. Myytin tarkoitus on salata murhan todellinen luonne korottamalla uhri jumalhahmoksi. Muinaisilla myyteillä on lukemattomia luurankoja kaapeissaan.

Kreikan Dionysos-myytissä on useita hurjia versioita siitä kuinka kansanjoukko paljain käsin repi uhrinsa kappaleiksi. Girard ei voi uskoa, että tämän kultin kuvaamat väkivaltaorgiat ovat vain symbolisia kertomuksia kuolemasta ja ylösnousemuksesta tai viattomia satuja, joiden avulla juhlitaan vuodenaikojen kiertoa. Hän näkee Dionysos-myytissä liiankin tyypillisen esimerkin uhrista, joka esiintyy ensin yhteisöä hajottavana vihollisena, mutta muuttuukin väkivaltaisen kuolemansa jälkeen jumalaksi, jonka kunniaksi vietetään vuosittaiset uhribakkanaalit.[11]

Sumerilaisen kulttuurin peruspylväät ovat myös syntyneet alkumurhista. Ea, Kingu ja Tiamat jne. ovat babylonialaisia jumalia joiden mytologiassa Girard näkee kaikki tyypilliset kollektiivisen väkivallan tuntomerkit. Myös Intian kastit ovat syntyneet pilkotusta alku-uhrista. Samat teemat löytyvät Egyptistä, Kiinasta, Keski-Euroopasta, Skandinaviasta jne.[12]

Kansojen myytit kuvaavat jumalten maailmoissa tapahtuneita alkumurhia, joista kaikki yhteisöllinen hyvä on saanut alkunsa. Uskontotieteilijä Mircea Eliade kutsuu niitä luoviksi murhiksi, ehdottamatta koskaan että niiden taustalla olisi oikeita lynkkauksia.[13]

Joissakin myyteissä koko yhteisö osallistuu hylkäävään tai tappavaan väkivaltaan, toisissa vain osa yhteisöstä osallistuu sotaan ja kolmansissa ratkaiseva taistelu käydään vain kahden välillä. On myös myyttejä joissa alkuperäisen väkivallan jäljet on kokonaan häivytetty.[14]

Myös pääsiäiskertomus muistuttaa tätä yleismaailmallista myyttiä. Paitsi että evankeliumien kirjoittajat eivät salaa mitä todella tapahtui. Ensimmäistä kertaa myyttinen verho avautuu ja syntipukki paljastuu yhteisön väkivallan viattomaksi uhriksi.

Evankeliumien kertomusten perillisinä emme enää helposti usko myyttisesti perusteltuun väkivaltaan. Olemme oppineet näkemään vihollisen demonisoinnin läpi ja paljastamaan maailmalle uhrin, joka ei ehkä ole viaton, mutta ei ainakaan ansaitse kohtaamaansa vainoa. Siksi Girard ihmettelee miksi oppineiden on niin helppo uskoa, että keskiaikaiset vainotekstit viittaavat reaalisiin noitavainoihin, vaikka niissä esiintyvät hahmot ovat myyttisiä hirviöitä ja heidän rikoksensa vailla historiallista pohjaa.[15] Kun samoja elementtejä näkyy myyttisissä teksteissä, kukaan ei näytä epäilevän, että julmien jumaltarujen taustalla olisi oikeita kertomuksia viattomien uhrien kollektiivista lynkkauksista. [16] Aivan kuin myyttien sokaiseva lumo vaikuttaisi edelleen.

Salaliittoteorioiden kutojat ovat tämän päivän myytintekijöitä. Jokaisen kriisin tai suuronnettomuuden takaa löytyy salaperäinen organisaatio, jolla on melkein yliluonnollinen kyky nykiä tuhansista naruista samaan aikaan ja sillä tavalla pysyä tapahtumien kulissien takaisena ohjaajana.

Ovatko ns markkinavoimat tämän päivän pahansuopia rauhan tuojia, joita pitää säännöllisin uhrein rauhoittaa?


[1] Girard René. I See Satan Fall. s. 115.

[2] Girard René. The scapegoat. John Hopkins University Press. Baltimore. 1986. s. 89-94.

[3] Girard René. Job. The Victim of his People. Standford University Press. 1987.

[4] Girard René. The scapegoat. s. 89.

[5] Girard René. The scapegoat. s. 38.

[6] Girard René. The scapegoat. John Hopkins University Press. Baltimore. 1986. s. 78.

[7] Golsan Richard. René Girard and the Myth. Routledge. 2002. s. 163.

[8] Fleming Chris. Rene Girard. Violence and Mimesis. Polity Press. Cambridge 2004. s. 78.

[9] Golsan Richard. René Girard and the Myth. Routledge. 2002. s. 167.

[10] Golsan Richard. René Girard and the Myth. Routledge. 2002. s. 169.

[11] Girard René. I See Satan Fall. s. 64-66.

[12] Girard René. I See Satan Fall s. 82.

[13] Mircea Eliade. A History of Religious Ideas. University of Chicago Press. 1978. Siteerattu: Girard René. I See Satan Fall s. 83.

[14] Hamerton-Kelly Robert G. (Editor) Violent Origins. Ritual Killings and Cultural Formation. Standford University Press. California. 1987. s. 102.

[15] Girard René. The scapegoat. s. 12-23.

[16] Girard René. I See Satan Fall Like Lightning. Orbis Books. Maryknoll, New York. 2001. s. 73, 102.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
« »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Sisällysluettelo

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit

  • Mimeettinen tartuntatilasto

    Sivulatauksia sitten 26.1.2009

  • 0736388
  • Lahjoita

    Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä, voit osoittaa kiitollisuutesi lahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.

    Kohtaaminen ry:n tilille:
    Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
    viite: 7773

    Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.

    KIITOS.