Toisen posken kääntämisestä

Teille on opetettu: ’Silmä silmästä, hammas hampaasta.’ Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa.[1]

Voiko lannistavammalla tavalla puhua alistetuille uhreille, joiden ainoa voiman tuntu on ollut unelma suuresta voitosta ja kostosta? Ehdottiko Jeesus todellakin nöyrää protestoimatonta alistumista taloudellisen ja väkivaltaisen sortovallan alle? Kohtuullisesti toimivassa demokratiassa eläville saattaa joskus tehdä ihan hyvääkin vähän tinkiä oikeuksistaan. Jeesuksen kuulijat olivat kuitenkin pääasiassa vailla vaikutusvaltaa olevia köyhiä, jotka elivät ylempien, rikkaampien ja väkevämpien armoilla. Heidän sosiaalisessa ahdingossaan Jeesuksen sanat kuulostivat luultavasti sopimattomilta, suorastaan absurdeilta tai jopa kuulijoita rienaavilta. Maailmastahan häviäisivät viimeisetkin oikeuden rippeet, jos pahaa ei saisi edes unelmissaan vastustaa.

Onko tämä Matteuksen oma lisäys vai vaikeuttaako käännös alkuperäisen merkityksen ymmärtämistä? Älkää tehkö pahalle vastarintaa, on kyllä kieliopillisesti perusteltu, mutta ei kokonaisuuden kannalta kovin valaiseva käännös.[1] Siitä ei käy ilmi, että sanalla anthistemi oli alun perin hyvin sotilaallinen merkitys.[2] Arkikielessä sillä kuvattiin melkein poikkeuksetta väkivaltaista vihollisen vastustamista.[3] Sellaista Jeesus ei halunnut rohkaista. Päinvastoin. Hän varoitti alistettuja kansalaisia vastustamasta pahaa sillä kaikkein tavallisimmalla tavalla. Aseisiin tarttuminen olisi vain pyhitetyn väkivallan perinteen jatkamista. Kun olemme tekemisissä ihmisten kanssa, jotka vain yrittävät provosoida meitä vastaamaan pahasti pahaan, meitä yritetään houkutella käytökseen joka oikeuttaa entistä suuremman väkivallan meitä kohtaan. Siksi on ehdottoman tärkeää evätä heiltä juuri se vastareaktio, jota he meiltä odottavat ja vaativat. Väkivaltaisen ihmisen haasteeseen pitää aina olla vastaamatta, jotta väkivallan mimeettinen vastavuoroisuus joutuisi oikosulkuun[4] ja hämmennyksestä avautuisi jotain aivan uutta.

Koko vuorisaarnan henki puhuu tämän tulkinnan puolesta. Ikivanha ja itsestään selvä hammas hampaasta -logiikka oli murtumassa.

Mutta mitä Jeesus tarjosi oikeudenmukaisuuden aakkosten tilalle?

Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin. Jos joku yrittää oikeutta käymällä viedä sinulta paidan, anna hänelle viittasikin. Jos joku vaatii sinut mukaansa virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi.[5]

Miten ihmeessä tällainen opetus sopii itseään kunnioittavan ihmisen ohjenuoraksi? Voiko mitään tämän epäkäytännöllisempää ja epäreilumpaa neuvoa antaa voimattomalle altavastaajalle? Tämä voisi olla suoraan masokistien käsikirjasta tai selkärangattomien nahjusten kymmenestä käskystä.

Pitääkö minun todellakin kantaa lisää raskauttavaa aineistoa työtoverille, joka kaikin keinoin yrittää savustaa minut ulos työpaikasta ollakseen itse paremmassa asemassa kun seuraava saneerausohjelma toteutetaan? Pitääkö minun vain vaieten suostua jatkuvaan panetteluun, loputtomaan kiusatuksi tulemiseen ja sosiaaliseen ulos nauramiseen?

Kenen puolella tämä eriskummallinen opettaja loppujen lopuksi on?

Kahden vuosituhannen aikana näistä sanoista on väännetty monia irvokkaita ja raiskaavia muotoja. Kun kristikunta muutaman vuosisadan jälkeen nousi valtarooliin, moni hengellisen vallan edustaja alkoi tarjota näitä sanoja lisätaakaksi jo ennestään kaltoin kohdeltujen harteille.

Näillä Jeesuksen sanoilla on rakennettu kristillistä nöyryysihannetta, joka kiltisti nielee vaikka minkälaisessa myrkyssä keitettyä pajunköyttä, kunhan ei vain sorru vastustamaan esivaltaa tai puolustamaan oikeuksiaan. Kunnon uskovaista saa lapsena, ystävänä, puolisona, työntekijänä, miehenä ja naisena polkea mihin maan rakoon tahansa, eikä hänen suustaan kuulu kuin vikisevä “kiitos kaikesta”. Monen henkinen selkäranka on näillä Jeesuksen sanoilla amputoitu nikama nikamalta, kunnes jäljelle on jäänyt helposti hyväksikäytettävä nöyrä maan matonen. Viime vuosikymmeniin asti monet papit ja saarnaajat ovat tarjonneet alistunutta toisen posken kääntämistä, antautunutta viimeistenkin vaatteiden riisumista ja kaiken kestävää ylimääräisen virstan kulkemista tapana suorastaan kerjätä itselleen ylimääräisiä nöyryytyksiä. Jeesuksen seuraajien tulee kieltää itsensä niin perusteellisesti, etteivät lainkaan piittaa oikeuden ja kohtuuden toteutumisesta.

Jotkut ovat alistuneet siinä toivossa, että Jumala kostaa heidän puolestaan. He ovat jääneet salaa uskomaan pyhitettyyn väkivaltaan, vaikka eivät ole itse uskaltaneet sitä käyttää. Kosto ja sen harras odotus on perimmäinen totuus lannistuneen hurskauden alla.

Tämä teksti tulkintoineen on vainonnut kristikuntaa koko sen historian ajan. Se on juurtunut niin syvälle kulttuuriimme, että sitä kannattaa tarkastella uudelleen, vaikkei olisikaan kristitty. Joten tarkastelkaamme tekstiä vähän tarkemmin.

Oliko Jeesus paljastamassa julistamansa Jumalan valtakunnan salaisuuksia? Olivatko nämä tolkuttoman tuntuiset esimerkit uuden valtakunnan aakkosia? Kukaan ei ollut ehdottanut mitään näin radikaalisti kolmannenlaista suhtautumista arjen rakenteelliseen väkivaltaan.  Ei tarvinnut alistua, eikä tarvinnut hyökätä. Jäljelle jäi vielä vaikeampi, suorastaan mahdoton vaihtoehto. Pelkurimaisen pakoilemisen ja väkivaltaisen vastustamisen sijaan oli mahdollista toimia haastavasti mutta väkivallattomasti. Oli mahdollista vastata tavalla, joka ei ollut vain vastustamista.

Vasemman posken kääntäminen

Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin.[6]

Miten niin oikealle poskelle? Jos joku tässä oikeakätisten valloittamassa maailmassa saa kuonoonsa, nyrkki osuu kaikkien geometristen lainalaisuuksien mukaan vasemmalle poskelle? Vain vasurin nyrkinisku osuisi oikealle poskelle. Mutta Jeesuksen aikaisessa yhteiskunnassa vasureita sorrettiin ankarasti rajoittavilla määräyksillä.[7] Joten oli aika epätodennäköistä, että Jeesus puhui vain vasenkätisten nyrkiniskuihin vastaamisesta.

Oikealle poskelle lyöminen oli silti hyvin yleistä. Siihen osui aina kun joku käytti kämmenselkäänsä, eikä nyrkkiään. Se oli tärkeä yhteiskuntajärjestystä ylläpitävä ele. Moni Jeesuksen kuulijoista oli saanut maistaa oikean käden kämmenselkää oikealla poskellaan. Juuri siksi Jeesus puhui oikeasta ja vasemmasta poskesta eikä vain poskesta ja toisesta poskesta.[8] Hän kuvasi nöyryyttävää ja halventavaa elettä, ei tavallista turpiin antamista.

Jokainen, joka on nähnyt elokuvia keskiaikaisista ritareista tai englantilaisista aristokraateista tietää, että ylempiarvoinen sivaltaa halpasäätyistä oikealla kämmenselällä huitaisten, jolloin läimäys osuu oikealle poskelle. Jos eleen haluaa tehdä vielä alentavammaksi, sivaltaja käyttää kädestä riisuttuja hanskoja sivallukseen, ettei alentuisi edes koskemaan halveksimaansa ihmistä.

Sama ele tunnettiin Jeesuksen aikana. Itse asiassa se oli tuttu jo Hammurabin aikana. Jos alempiarvoinen löi ylempiarvoista oikealla kädellä sivaltaen, hänelle määrättiin 60 raipaniskua.[9] Se oli vain herroille varattu tapa tehdä orjille selväksi, että he ovat vain saastaisia koiria. Se oli miehen tapa kertoa vaimolle kuka määrää kaapin paikan ja isän tapa muistuttaa lapsiaan kuka on herra talossa. Tarkoitus ei ollut tyrmätä, vaan halventaa. Vertaista tai ylempiarvoista ei saanut lyödä sillä tavalla. Sellaisesta oli määrätty huikeat sakot. Tavallisesta nyrkiniskusta sai paljon pienemmät sakot kuin halveksivasta oikean käden sivalluksesta.[10]

Jeesus puhui siis yleisesti hyväksytystä halventamiseleestä alempiarvoisia kohtaan. Se oli institualisoitua eriarvoisuutta ylläpitävä kurinpitoele, kastijärjestelmään kuuluva muistutus siitä, mille tasolle kukin kuului. Jos vaimo, palvelija tai lapsi olisi uskaltanut vastata tällaiseen eleeseen, siitä olisi seurannut ankara rangaistus. Ainoa normaali ja säädyllinen tapa reagoida läimäytykseen oli nöyrä ja hiljainen alistuminen, oikeaan “ruotuun” vetäytyminen.

Jeesuksen kuulijat olivat tottuneet siihen, että sosiaalisen asemansa, sukupuolensa, rotunsa, ikänsä tai statuksensa puolesta hierarkiassa ylemmällä olevat muistuttivat heitä asemastaan sivaltamalla heitä oikean käden kämmenselällä oikealle poskelle. Hän puhui patriarkaalisen hierarkian uhreille, jotka olivat alistuneet tällaiseen käytökseen. Miksi ihmeessä hän kehotti kaikkein hakatuimpia kansalaisia kääntämään vasemmankin posken nöyryyttäjilleen?

Kuvitelkaapa tilannetta: Isäntä sivaltaa palvelijaansa alentavasti niin kuin monesti aiemminkin, mutta palvelijan vastaus on ennennäkemätön. Hän ei kyyristele eikä vetäydy nurkkaan, vaan ojentautuu täyteen mittaansa, kääntää vasemman poskensa ja sanoo:

Jos niin tekee mieli hakata, niin lyö tälle poskelle.

Vaikka hän ei lausuisi sanakaan, viesti kuuluisi lujaa kuin ukkonen. Hän kieltäytyy vastaanottamasta ensimmäisen sivalluksen alentavaa viestiä ja haastaa nöyryyttäjänsä tasa-arvoiseen mittelyyn:

Ensimmäisen lyöntisi sanoma ei mennyt perille. Jos sinulla on syytä lyödä, niin anna turpiin niin kuin samanarvoiselle annetaan. Asemasi ei anna sinulle oikeutta kohdella minua halpa-arvoisempana ihmisenä.

Kuvittele herran hämmennystä. Kunnon turpiin anto merkitsisi toisen tunnustamista samanarvoiseksi. Vaikka herra olisi määrännyt alaiselleen raipparangaistuksen hävyttömästä käytöksestä, toisen posken kääntäminen olisi silti tehnyt tehtävänsä. Hänen arvomaailmansa olisi tullut haastetuksi. Alaisen poskenkääntö olikin haastava eikä alistuva. Herran sosiaalinen asema ei oikeuttanut häntä riistämään ihmisarvoa palvelijaltaan. Alainen oli eleellään kertonut, että alentava sivallus ei enää mennyt jakeluun. Kunnian ja häpeän yhteiskunnassa herra oli menettänyt voimansa häpäistä alempaansa. Hän ei enää kyennyt nöyryytyksillä ylläpitämään illuusiota korkeammasta ihmisarvostaan. Hänellä ei enää ollut valtaa riistää palvelijansa arvoa ihmisenä.

Mitä suurempi yleisö tällaisella posken kääntämisellä oli, sitä sosiaalisesti haastavampi siitä tuli. Jeesus ei todellakaan yrittänyt alistaa alistettuja.

Gandhi luultavasti ymmärsi Jeesuksen opetuksen kutakuinkin oikein kun hän sanoi:

”Ensimmäinen väkivallattomuuden periaate on kieltäytyä osallistumasta tai aktiivisesti suostumasta mihinkään nöyryyttävään.”[11]

Jeesus ei kuitenkaan puhunut vain passiivisesta vastarinnasta. Hän ehdotti luovaa ja haastavaa väkivallattomuutta, eräänlaista moraalista jiujitsua, joka horjuttaisi vastustajan tasapainoa ja paljastaisi hänen käytöksensä vääryyden.[12]

Siinä ei ole mitään manipuloivaa syyllistämistä eikä oman uhriuden maksimoimista. Päinvastoin. Se on uhrin roolista ryhdistäytymistä ja sortajan suoraselkäistä haastamista. Se ei myöskään ole vastanöyryyttämistä. Nöyryyttäjälle annetaan kunniallinen mahdollisuus toimia arvokkaasti ja tunnustaa alaisensa arvo. Mikään uhriutumisen strategioista ei saa samaa aikaiseksi.

Viimeisetkin vaatteet

Jos joku yrittää oikeutta käymällä viedä sinulta paidan, anna hänelle viittasikin.[13]

Toinen Jeesuksen antama esimerkki on otettu sen aikaisesta raastuvanoikeudesta.

Jeesuksen kuulijat tiesivät tarkalleen mistä oli kysymys. Kaikista köyhistä köyhimmät pystyivät antamaan pienen lainan pantiksi ainoastaan lämpimimmän päällysvaatteensa, jota tässä kutsutaan paidaksi. Kyseessä oli köyhän ainoa tarpeeksi iso vaatekappale, joka suojeli yön kylmyydeltä. Se toimi myös huopana nukkumaan mennessä.

Jeesus otti esimerkikseen aikansa syrjäytyneen työttömän vailla työttömyyskorvausta ja toimeentulotukea. Päivätyöläinen oli antanut ainoan lämpimän vaatteensa pantiksi, jotta saisi lainattua rahaa edes ruokaan. Perhe sai päiväksi syötävää, mutta työtä ei löytynyt seuraavanakaan päivänä. Lainan antaja vaati oikeusteitse saatavaansa takaisin.

Tilanne oli varsin yleinen Jeesuksen aikoina. Roomalaiset verottivat rikkaita juutalaisia rankasti rahoittaakseen jatkuvia sotiaan. Nämä yrittivät kompensoida menetyksiään antamalla panttilainoja maanviljelijöille. Pantiksi otettiin tietenkin maa. Monet suuret maatilat joutuivat näin rahanlainaajien omistukseen. Kun galilealainen maanviljelijä oli jo menettänyt peltotilkkunsa, kelpasi kunnon vaatekin pantiksi.

Juuri näille ylivelkaantuneille työttömille Jeesus puhui. Heitä yhdisti viha niitä parempiosaisia kohtaan, jotka yrittivät hyötyä heidän ahdingostaan viemällä heiltä jopa suojan yön kylmyydeltä, vaikka Mooseksen laki selvästi kielsi moisen törkeyden:

Jos lainaat rahaa jollekulle köyhälle,.. älä ole kiskuri. Älä siis määrää korkoa hänen maksettavakseen. Jos otat pantiksi lähimmäisesi viitan, palauta se hänelle auringonlaskuun mennessä; onhan se hänen ainoa peitteensä, hänen ruumiinsa ainoa suoja. Mihin hän muuten voi kääriytyä nukkumaan mennessään?[14]

Ne velkojat, jotka pysyivät uskollisina lain kirjaimelle mutta eivät sen hengelle, nöyryyttivät ja painostivat velallisia hakemalla tämän päällysvaatteen illalla ja alusvaatteen aamulla.

Miksi Jeesus sitten haastoi heitä antamaan loputkin vaatteensa velkojalle?[15] Viimeistenkin vaatteiden luovuttaminen velkojalle merkitsisi alastomaksi riisuutumista.

Ainoa syy miksi Jeesusta ei lynkattu siihen paikkaan, oli luultavasti se, että kuulijat ymmärsivät opetuksen jykevän ytimen.

Kuvittele tilannetta, jossa velallinen ilmestyy oikeuden eteen. Velkojalla on jo hänen päällysvaatteensa, jonka hän vaatii omakseen. Velallinen ei lähdekään kiistelemään siitä vaan riisuu loputkin vaatteensa ja ojentaa ne velkojalle. Siinä hän seisoo ilkosen alasti tuomarin ja neuvoston edessä. Nolo velkoja seisoo kaksi rättiä käsissään tietämättä mitä nyt tehdä. Häpeän taakka on yhdellä dramaattisella eleellä siirretty velallisen harteilta velkojan kannettavaksi. Maailmankirjat ovat menneet pahasti sekaisin. Juridisesti velallisella ei ole mitään mahdollisuuksia voittaa juttua. Hän on kykenemätön maksamaan velkansa ja sillä siisti. Silti hän on yksinkertaisella eleellä haastanut koko riistosysteemin oikeudellisuuden. Luopumalla lopuistakin vaatteistaan hän on riisunut köyhyyttä tuottavan koneiston näennäislaillisuuden kaavusta ja paljastanut sen todellisen luonteen.[16]

Jeesuksen aikana alastomuus ei ollut niin “luonnollinen” asia kuin meillä. Se oli rankka tabu. Kuitenkin alastomuuden häpeä lankesi enemmän sen näkijälle kuin alastomalle itselleen.[17] Velallisen totaalinen riisuutuminen olisi profeetallinen protesti koko köyhyyttä tuottavaa systeemiä vastaan. Häpäisty velallinen siirtää häpeän takaisin sen tuottajille.

Sen jälkeen velallinen kävelee ulos oikeussalista koko kylän keskelle. Kaikki kyselevät mitä ihmettä on tapahtunut. Hän kertoo mitä on tehnyt ja selittää myös syynsä siihen. Muutkin velalliset innostuvat viemään viimeiset vaatteensa velkojilleen. Uhriensa uhmakkaan alastomuuden kautta velkojat, jotka aikaisemmin yrittivät esiintyä jopa hyväntekijöinä paljastuvat kaikessa ahneudessaan. Koko sosiaalinen systeemi tulee haastetuksi.

Ei ollut mitään takeita siitä, että systeemi tällaisen protestin kautta olisi muuttunut mitenkään. Koska protesti ei olisi ollut väkivaltainen, taloudellisen vallan pitäjillä olisi kuitenkin ollut mahdollisuus mennä itseensä ja tehdä inhimillisempiä päätöksiä. Ehkä niin ei olisi käynyt. Voi olla, että velalliset olisivat nukkuneet seuraavat yönsä palellen. Ehkä heitä olisi lämmittänyt vain uudelleen virinnyt itsekunnioitus. Olivathan he vaatteidensa myötä riisuutuneet myös häpeästään ja alempiarvoisuudestaan. He olivat lakanneet nöyristelemästä ja seisoneet alastomina mutta ryhdikkäinä entisten nöyryyttäjiensä edessä.

Jeesus antoi käytännöllisen vihjeen siitä, millä tavalla voi uhmata valtoja ja voimia, jotka käyttävät heille kuulumatonta auktoriteettia väärin. Hän ei rohkaissut ketään väkivaltaiseen kapinaan, eikä kehottanut heitä vain tyytymään kohtaloonsa. Hän ehdotti itsekunnioitukseen pohjautuvaa suoraa toimintaa tilanteessa, jossa heillä ei ollut jäljellä muuta kuin uhattu ihmisarvonsa. Jeesus ei hyväksynyt niitä markkinavoimien lainalaisuuksia, joiden alle kansa oli nöyrästi alistunut. Hän haastoi kaikkein köyhimmät paljastamaan juridisesti suojatun taloudellisen vallankäytön pimeän puolen, soveltamalla sitä vapaaehtoisesti irvokkaaseen äärimmäisyyteen asti.

Alastomaksi riisuutuneena velallinen oli myös kuoriutunut sosiaalisen luokkansa tuntomerkeistä. Ihmisen asema sosiaalisessa hierarkiassa kävi ilmi vaatetuksen kautta. Jokaisen tiesi yhdellä vilkaisulla vastaantulevan vieraan sosiaalisen statuksen – paitsi, jos hänellä ei ollut vaatteita.

Jeesuksen vertaus laupiaasta samarialaisesta[18] kertoi tien poskesta löytyvästä alastomasta miehestä. Ohikulkijoilla ei ollut mitään tapaa tietää, auttoivatko he kerjäläistä, koronkiskuria vai pappia. Oli vain ihminen ja hänet näkevien henkilöiden vaihteleva suhtautuminen hänen paljaaksi riisuttuun ihmisarvoonsa.

Alastomalla velallisella oli jäljellä vain luokittelematon ihmisarvonsa. Siitä hän piti kiinni. Hän haastoi kaikki katsomaan koko kirotun luokitussysteemin läpi nähdäkseen rahaakin suuremman perusarvon pelkässä ihmisyydessä. Tällaisen eleen edessä ihmisyyden häpäisijät joutuivat itse häpeään.

Toinenkin virsta

Jos joku vaatii sinut mukaansa virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi.[19]

Jeesuksen kolmas esimerkki oli myös kansalle tuttu. Armeijan joukot kulkivat pääasiassa jaloin ja varusteet painoivat 3-40 kiloa aseiden lisäksi.[20] Varakkaimmat sotilaat palkkasivat oman orjan kantamaan varusteitaan, mutta useimmat joutuivat turvautumaan paikallisiin siviileihin. Rooman sotilailla oli lupa pyytää ketä tahansa valloitetun maan kansalaista kantamaan varusteitaan. Roomalaiset sotilaat käyttivät samoja valloittajien oikeuksiaan kun he pakottivat kyreneläisen Simonin kantamaan Jeesuksen ristiä.[21]

Sotilassääntöihin kuului kuitenkin pykälä, joka asetti selvän ylärajan tälle pakkotyölle. Roomalaiset olivat pystyttäneet virstanmerkkejä teidensä varsille jo yli kahdensadan vuoden ajan. Ne olivat kivipaasia, joihin oli kaiverrettu keisarivallan symboleja ja tekstejä. Ne muistuttivat tiellä kulkijoita suuren Rooman haastamattomasta ylivallasta. Niiden takia kenellekään ei myöskään jäänyt epäselväksi missä kohtaa sotilaan varustukset oli lupa tiputtaa hänen itsensä (tai seuraavan uhrin) kannettaviksi.

Yksityinen kansalainen oli kuitenkin voimaton aseistettujen sotilaiden mielivaltaa vastaan. Jotkut sotilasosastot eivät paljonkaan piitanneet näistä ylärajoista. Siksi kansalaiset yleensä juoksivat nopeasti piiloon, jos näkivät raskaasti varustetun jalkaväkijoukon lähestyvän tietä pitkin. Kokonaiset kylät saattoivat muuttua aivan autioiksi roomalaisen jalkapartion lähestyessä.

Kaikki valloitetut kansat kokivat tämän pakkotyön muodon nöyryyttävänä. Jeesuksen kuulijoiden joukossa oli varmaan monia, joille ajatuskin toisen virstan vapaaehtoisesta kulkemisesta kuulosti pöyristyttävältä. Viholliselle piti antaa vain sen verran kuin oli ehdottoman pakko henkensä varjelemiseksi, ei piiruakaan enemmän. Jos joku näkisi naapurinsa tarjoutuvan vapaaehtoisesti sotilaan varusteiden kantajaksi, häntä pidettäisiin ruskeakielisenä kansansa petturina. Roomalaisten mielistelemiseen sortunut kyläläinen joutuisi varmasti vaikeuksiin oman yhteisönsä kanssa. Jerusalemin uskonnollinen eliitti oli jo myynyt sielunsa tekemällä roomalaisten kanssa taloudellista yhteistyötä. Köyhälistö halveksi heitä, eikä itse halunnut antaa valloittajille mitään.

Jeesus ei koskaan ruokkinut kansan keskuudessa vallitsevaa katkeruutta. Sitä ei olisi tarvinnut paljonkaan provosoida, ennen kuin se olisi muuttunut väkivallaksi. Tällaisella puheella Jeesus oli vaarassa provosoida kansan vihan itseään kohtaan.

Niin kuin kahdessa edellisessäkin esimerkissä Jeesus yritti osoittaa, kuinka sorrettunakin on mahdollista pitää aloite itsellään ja toimia ihmisarvostaan käsin, siitä huolimatta että ulkoisia olosuhteita ei ainakaan toistaiseksi voinut muuttaa. Keisari oli sanellut säännöt, mutta jokaisen tapa suhtautua sääntöihin oli edelleen vapaa: katkera alistuminen, aseellinen kapina tai pakoon luikkiminen. Jeesus ei rajoittunut näihin. Hän peräänkuulutti vapaiden sydänten ja rakastettujen ihmisten luovaa toimintaa, itsekunnioituksen hengessä ja väkivallasta pidättäytyen.

Kuvittele tilannetta jossa roomalainen sotilas ensimmäisen virstan jälkeen vastahakoisesti pyytää kamppeensa takaisin. Tällä kertaa hän onkin saanut kantajaksi ihmisen, joka vasta edellisenä päivänä oli kuuntelemassa Jeesusta ja oivalsi hänen opetuksensa jujun.

Älähän hosu solttuseni, minä kannan niitä ihan mielelläni vielä yhden virstan.

Hämmentynyt sotilas ei osaa sanoa mitään, mutta jää miettimään:

Mistähän tässä oikein on kysymys? Mitä on tekeillä? Tässä on varmaan joku juoni.

Matka jatkuu. Sotilas katselee huolestuneena ympärilleen peläten väijytystä. Samalla hän tarkkailee vaivihkaa kantajaa, joka ei voi salata ovelaa hymyään. Ärsyttävää.

Onko tämä jonkinlainen provokaatio? Pitääkö hän minua pilkkanaan? Vähätteleekö hän roomalaisen sotilaan voimia? Tuleeko hän jälkeenpäin valittamaan esimiehelleni väärinkäytöksestä? Joku ansa tässä täytyy olla…

Pakotettu on ottanut aloitteen takaisin itselleen. Hän on tehnyt valinnan, jota mikään sortovalta ei voi tuottaa eikä edes ennakoida. Mikään tämän sotilaan koulutuksessa ei ole valmistanut häntä tätä varten. Uhrien tyypilliset reaktiot hän kyllä tuntee. Niitä on helppo ennustaa. Sotilaan henkinen yliote horjuu koska tämä ihminen ei enää näytäkään tyypilliseltä uhrilta. Hänessä on jotain raivostuttavan ylivertaista – vapaata.

Ensimmäistä kertaa elämässään sotilaan päähän pälkähtää kiusallinen ajatus:

Tuohon tyyppiin verrattuna minä näytän orjalta – en hänen orjaltaan, mutta keisarin orjalta.

Hän pyyhkii sen nopeasti mielestään, mutta päivä on jo auttamattomasti pilalla. Jos hän on aikaisemmin tuntenut tyydytystä ylivallastaan ja mielihyvää vapaudestaan komennella muita, niin tänään hän ei nauti siitä.

Seuraava virstanpylväs alkaa onneksi häämöttää.

Vihdoinkin pääsen tuosta ärsyttävästä tyypistä eroon.

Mutta kun kantaja ei ole huomaavinaankaan koko merkkiä keisarin urhoollisen palvelijan kypärä alkaa hehkua. Hän menettää tyystin itsehillintänsä ja alkaa hädissään kiskoa varusteitaan takaisin.

Tätä taakankantajaa hän ei hevillä tulisi unohtamaan. Illalla leiritulen äärellä joku muukin sotilas kertoi kokeneensa vastaavaa. Moni viinileili sai kuunnella pitkiä pohdintoja outojen palestiinalaisten kummallisesta käytöksestä.[22] Ehkä joku jossain tajusi.

Jeesus ei sanellut mitään moraalista käytösmallia, jota seuraamalla saattoi ansaita Jumalan mielisuosiota. Ei tässä ollut kysymys masokistisesta pyhyydestä tai hurskaista meriiteistä. Ei tässä välttämättä ole kysymys edes mistään keinosta jolla voidaan saada aikaan jotain roomalaisten sydämessä. Tuskin hän kuvitteli, että roomalaiset sen kummemmin menisivät itseensä tai muuttaisivat käytöstään vaikka tienvarret olisivat täynnä iloisesti odottavia vapaaehtoisia repunkantajia. Kysymys on alistettujen ihmisten sisäisestä vapaudesta ja heidän oman ihmisarvonsa säilyttämisestä silloinkin, kun kukaan muu ei sitä kunnioita.

Jeesus ei tarjonnut epäpoliittista eskapismia tai esoteerista hengellisyyttä, vaan vaikean arkirealiteetin keskellä toimivaa Jumalan rakastaman ihmisen väkivallatonta vapautta.

Tietenkin nämäkin kolme esimerkkiä ovat sovellettavissa häijyssä ja pahansuovassa hengessä.

Voin hyvin kuvitella vaimoa, joka pirullisessa kotitaistelussa kääntää miehelleen toisen poskeen ja sanoo: “Iske tuohonkin,” tai katkeroituneen kahden asunnon loukkuun jääneen velallisen, joka järjestää itsensä Iltalehden etusivulle riisuutumalla alasti pankin pääkonttorin portailla tai sihteerin, joka kyllästyneenä pomonsa jatkuvaan komenteluun latoo seuraavan turhan raportin myötä kottikärryllisen samaan aiheeseen liittyvää ylimääräistä paperia johtajan pöydälle.

Tietenkin Jeesuksen kuvaamassa toiminnassa voi palaa aimo annos adrenaliinia. Ei vihaisuus sinänsä tee toimintaa vääräksi, mutta jos sorrumme pahantahtoiseen kieroiluun, emme ole tavoittaneet Jeesuksen visioimaa vapautta.

Jeesus innostaa orjuuden sisäistäneitä ihmisiä ottamaan vapautensa takaisin väkivallattomalla tavalla. Ei tarvitse alistuneena ja katkerana jäädä odottamaan, että sosiaaliset rakenteet joskus muuttuvat, keisarivalta murtuu, velkoja kuolee, jne. He voivat aloittaa ihmisarvoisen elämän, omaksua itseään kunnioittavan asenteen ja alkaa käyttäytyä sen mukaisesti tässä ja nyt.

Hullu anteliaisuus

Anna jokaiselle, joka sinulta pyytää (kreikankielen sana aitounti ei tarkoita kerjäämistä), äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinulta jotakin vie. Ja jos te lainaatte niille, joiden uskotte maksavan takaisin, mitä kiitettävää siinä on? Syntisetkin lainaavat toisilleen, kun tietävät saavansa takaisin saman verran. Ei, rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää ja lainatkaa, vaikka ette uskoisikaan saavanne takaisin. Silloin teidän palkkanne on suuri ja te olette Korkeimman lapsia, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille.[23]

Vaikka Jeesus puhui köyhille ja alistetuille, hän ei vapauttanut heitäkään anteliaisuuden haasteesta. Hän ei puhunut vain almujen antamisesta, vaan viiltävän radikaalista uudelleenasennoitumisesta rahaan.

Markkinatalouden hirmuvalta oli heidänkin elämänsä keskeinen kurjistaja. Vapautuakseen siitä sydänjuuriaan myöten heidän oli opittava sekä pyytämään että antamaan. Pyytäminen ja antaminen ovat maailman yksinkertaisimpia ja vaikeimpia tapoja uhmata mammonan valtaa. Ihminen, joka on vapaa pyytämään, nöyryyttämättä itseään kerjäläiseksi ja antamaan, nöyryyttämättä toista hyväntekeväisyysobjektiksi tai edes kiitollisuudenvelkaiseksi, on ainakin omassa sydämessään rikkonut kaikkein suurimman esteen sosiaalisten uudistusten tieltä. Saman vihollisen kanssa taistelemme edelleenkin. Osaamme kyllä ostaa ja myydä, vaatia ja kiristää. Lainaakin saatamme myöntää jos saamme tarpeeksi takuita ja korkoja, mutta itseä ja toista kunnioittava pyytäminen ja antaminen ei todellakaan ole korkeassa kurssissa.[24]

Jeesus ei yrittänyt rakentaa utopiaa. Hän puhui reaalihengellisyydestä, jolle kuka tahansa voi antaa oman yksilöllisen muotonsa minkälaisten realiteettien keskellä tahansa.

Alkuseurakunta lähtikin soveltamaan tätä hengellisyyttä taloudellisella tasolla.[25] Jerusalemin seurakunta jakoi ilmeisesti kaiken omaisuutensa keskenään, mutta he tekivät luultavasti sen erehdyksen, että välittömän maailmanlopun odotuksessa myös realisoivat koko omaisuutensa ja söivät pääomansa loppuun. Myöhemmin he olivat jatkuvan avun tarpeessa ja Paavali näki paljon vaivaa kerätäkseen ei-juutalaisilta seurakunnilta rahaa heille. Kaiken jakaminen ei siis ollut mikään maaginen väline rikkauteen ja hyvinvointiin. Ylenpalttiset antajat joutuivat seuraavaksi harjoittelemaan pyytämistä.

Joka tapauksessa Jeesuksen julistama hengellisyys on alusta lähtien testattu ja sovellettu kaikkein arkisimmalla tasolla, eli suhteessa rahaan.

[1] Wink Walter. Engaging the Powers. Discernment and Resistance in the World of Domination. Fortress Press. 1992. s. 184.

[2] Paavali esimerkiksi käyttää sitä puhuessaan symbolisesta sotavarustuksesta “Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa (anthistemi) ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen.” (Ef. 6:13.) Josefuksen kirjoituksissa sana esiintyy 17 kertaa, joista 15 kertaa sotilaallisessa yhteydessä.

[3] Wink Walter. Engaging the Powers. Discernment and Resistance in the World of Domination. Fortress Press. 1992. s.185

[4] Girard René. The one by Whom Scandal Comes. Michigan State University Press. 2014. s. 19, 20

[1]Matt 5:38, 39 Tämä artikkeli on uudelleen työstetty teksti “Rakas Vihollinen” jonka julkaisin Ystäväkirjeenä joskus viime vuosituhannen puolella.

[2] Wink Walter. Engaging the Powers. Discernment and Resistance in the World of Domination. Fortress Press. 1992. s. 184.

[3] Paavali esimerkiksi käyttää sitä puhuessaan symbolisesta sotavarustuksesta “Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa (anthistemi) ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen.” (Ef. 6:13.) Josefuksen kirjoituksissa sana esiintyy 17 kertaa, joista 15 kertaa sotilaallisessa yhteydessä.

[4] Wink Walter. Engaging the Powers. Discernment and Resistance in the World of Domination. Fortress Press. 1992. s.185

[5] Matt 6:38-42.

[6] Matt 5:39. Luukkaan versiossa tätä ymmärrystä ei näytä olevan. Hänelle lyönti ja paidan vienti muistuttaa väkivaltaista ryöstöä ja sille alistumista: ”Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa toinenkin poski. Jos joku vie sinulta viitan, anna hänen ottaa paitasikin”.

[7] Qumranin pyhien yhteisön käytössäännöissä oli määrätty kymmenen päivän katumusharjoitukset niille, jotka erehtyivät edes viittoilemaan vasemmalla kädellä. Mutta ihan tavallistenkin juutalaisten keskuudessa vain likaiset tehtävät (kuten takapuolen pyyhkiminen) kuuluivat vasemmalle kädelle.

[8] Tosin myöhemmin kirjoitettu Luukkaan evankeliumi näyttää hukanneen tämän yksityiskohdan merkityksen.: Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa toinenkin poski. Jos joku vie sinulta viitan, anna hänen ottaa paitasikin. Luuk 6:29.

[9] James B. Pritchard The Ancient Near East. Ed… Princeton University Press, -69. s.161.)

[10] Walter Wink. Engaging the Powers. Fortress Press. -92. s. 176.

[11] Mark Juergensmeyer Fighting With Gandhi. Harper & Row. San Fransisco, -84. s. 43.

[12] Contagion. Journal of violence, Mimesis and Culture. Vol. 15/16 224, 225.

[13] Matt 5:40. Luukas toistaa kuulemaansa perinnettä tavalla joka jo on kadottanut alkuperäisen merkityksensä. Hänen versiossaan viitan vienti muistuttaa ryöstä: Jos joku vie sinulta viitan, anna hänen ottaa paitasikin. Luuk 6:29.

[14] 2Moos. 22:24-26. Toinen vastaava kohta: Jos lainaat toiselle panttia vastaan jotakin, älä mene hänen kotiinsa panttia hakemaan. Jää ulkopuolelle odottamaan, että se, jolle lainaat, voi itse käydä hakemassa pantin.  Jos hän on varaton, et saa pitää hänen panttaamaansa viittaa hallussasi yli yön, vaan sinun on palautettava viitta auringonlaskun aikaan, että hän voi kääriytyä siihen yöksi. Ette saa viedä muukalaiselta ettekä orvolta hänen oikeuksiaan. Älkää ottako leskeltä vaatetta lainan pantiksi. 5Moos. 24:10–13,17

[15] Täytyyhän Suomessakin ulosottomiehen jättää tietty minimaalinen toimeentuloturva velalliselle. Pitäisikö kristityn velallisen luovuttaa sekin perittäväksi?

[16] Siirrä sama tilanne huviksesi suomalaiseen raastupaan. Ilkosilleen riisuutunut velallinen pitää loppupuheenvuoron:

“Tässä minä olen. Olette saaneet mitä haluatte. On minulla vielä kaksi munuaistakin. Toinen joutaisi vallan hyvin velanmaksuksi jos joku sitä tarvitsee. Vai haluatteko ehkä maksani? Se on ihan terve, sillä minulla ei ole ollut varaa juoda edes viiniä ruuan kanssa. Entä keuhkot. Nekin kelpaavat, koska tupakkaan ei ole riittänyt rahaa. Jos kerran haluatte ryöstää minut, niin tehkää se kunnolla. Viekää vaikka sydän siirtoelimeksi, mutta ihmisyyteni arvon riistäminen loppuu tähän.”

Sen jälkeen hän kumartaa syvästi tuomarille pyllistäen samalla valamiehistölle (ja sama tietenkin toisinpäin) ja kävelee ulos pakkaseen. Todellisuudessa hänet olisi jo tempun alkuvaiheessa viety putkaan oikeuden halventamisesta, joten se siitä esimerkistä. Taisi olla hieman ontuva rinnastus, mutta jostain tämänkaltaisesta Jeesus puhui.

[17] 1Moos. 9:20-27.

[18] Luuk 10:30-37.

[19] Matt 6:42.

[20] Swartley M. Willard Editor. The Love of Enemy and Nonretaliation. s. 109.

[21] Mark.15:21. Matt.27:32.

[22] Jotain tästä ideasta löytyy 60-luvulla tehdyssä elokuvassa Lannistumaton Luke. (Cool Hand Luke. USA -67. Ohjaus: Stuart Rosenberg.) Siinä Paul Newman näyttelee vankilakundia, joka raataa työryhmän kanssa tietyömaalla. Komento on kova ja kaikki heiluttavat lapiota samassa tahdissa. Lain suomalla vallallaan hekumoivat vartijat ärjyvät jatkuvasti “Lisää vauhtia!” Lannistumaton Luke taistelee hillitäkseen raivonsa. Jostain hän kuitenkin löytää toisen tavan käyttää adrenaliiniaan. Hetken innostuksesta Luke ottaa käskyt todesta ja alkaa paiskia työtä kuin riivattu. Vankitoverit pällistelevät aikansa, mutta ovat pian juonessa mukana. Koko ryhmä alkaa tehdä työtään sellaista vauhtia, että urakka on valmis kaksi tuntia etuajassa. On hauska katsoa hämmentyneiden vartijoiden ilmeitä ja aistia vankien kokemaa hetken voitonriemua.

[23] Luuk 6:30, 34, 35.

[24] Minä olen asemassa, jossa vuosia olen joutunut harjoittelemaan pyytämistä alentamatta itseäni kerjäläiseksi tai manipuloijaksi. Se on tosi vaikeaa. Olen syyllistynyt molempiin. Melkein yhtä vaikeaa on olla piilottamatta antamiseen ainakin salaa sälytettävän annoksen ylemmyyttä. Ystävyyden Majatalossa sellainen onnistuu aika huonosti. Turvapaikan antajina olemme useimmiten itse yhtä suuressa avun tarpeessa. Täällä kaksi pulatilaa kohtaa toisensa tavalla, joka tekee kummatkin osapuolet toisilleen hyvin tärkeiksi. Molemmat saavat mahdollisuuden olla toisilleen tärkeitä ja tehdä toisilleen hyvää. Minä alan vähitellen ja vastahakoisesti uskoa, että oma krooninen persaukisuutemme on tärkeä osa kutsumustamme. Sen tähden kukaan tänne tulijoista ei joudu yksipuolisen vastaanottajan asemaan. Kiitollisuus on aina molemminpuolista.

Olin tekemisissä samojen vaikeuksien kanssa myös kehitysavun puitteissa, työskennellessäni World Visionin kansainvälisessä hallituksessa. Jouduimme jatkuvasti varomaan rahan antamiseen liittyvää piiloylemmyyttä ja siihen kytkeytyvää vallan kiusausta. Tavoitteemme oli joka tilanteessa löytää aito yhteisvastuu yhdessä kaikkein köyhimpien kanssa. Mammona ei hallitse vain kaupankäyntiä. Suuret lahjoittajat ja hyväntekijätkin voivat huomaamattaan rakastua rahan tarjoamaan valtaan.

[25] Apt. 2:43-47; 4:32 – 5:11; 6:1.