Rikkaat ja valtakunta

Yksi lähikaupungin hallitusmies[1] uhmasi sosiaalista häpeää ja lähti juoksemaan Jeesuksen perään. Hän ei kuitenkaan halunnut esittää kysymyksiään alueen tärkeimpien vaikuttajien edessä. Siksi hän odotti, kunnes Jeesus opetuslapsineen oli ehtinyt vähän kauemmas väkijoukosta. [2]

Kun Jeesus lähti jatkamaan matkaansa, muuan mies tuli juoksujalkaa, polvistui hänen eteensä ja kysyi: ”Hyvä opettaja,[3]

Ilmaisu on hyvin harvinainen juutalaisessa kirjallisuudessa. Tässä yhteydessä se kuulostaa vahvasti imartelevalta. Hyviin tapoihin kuului vastata imarteluun imartelulla. Sillä lailla herrat voitelivat toisiaan.[4] Jeesus ei kuitenkaan vastannut ylistävään tervehdykseen, vaan jäi odottamaan tämän asiaa.

mitä minun pitää tehdä, jotta perisin iankaikkisen elämän?”

Mitä sellainen mies voi tarvita, jolla on jo kaikkea? Ikuisesti sitä samaa? Ei mikään köyhän miehen kysymys. Ehkä hän on hyvänä poikana perinyt alkuomaisuutensa ja miettii nyt kuinka hyvä pitäisi olla, periäkseen oikeuden olla ikuisesti Jumalan kanssa.

Jeesus vastasi hänelle: ”Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu.

Jeesus ei palkitse saamaansa imartelua, vaan kyseenalaistaa sen. Hänen vastauksensa koetteli evankeliumienkin kirjoittajia.[5] On vaikea kuvitella kenenkään evankelistoista epäsuorastikaan väittävät, etteikö Jeesus olisi ollut täydellisen hyvä. Jeesus kuitenkin sanoi suoraan, että turha häntä on pitää samalla lailla hyvänä kuin Jumala. Olihan hän ottanut Johannes kastajalta kasteen syntien anteeksi saamiseksi, menettänyt malttinsa opetuslapsille ja fariseuksille sekä puhunut heille ehkä turhankin ankarasti.[6] Hän ei halunnut tulla ihannoiduksi, koska ei ollut rakentamassa mitään messiaanista uraa. Hän halusi tulla vain seuratuksi ja siihen hän tulisi haastamaan tätäkin rikasta miestä. Mutta ensin hän ikään kuin testaa miehen vilpittömyyttä, toistamalla hänelle ne kunnon kansalaisuuden laatuvaatimukset, jotka ovat jo kaikkien tiedossa:

Käskyt sinä tiedät: älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta, älä todista valheellisesti, älä riistä toiselta, kunnioita isääsi ja äitiäsi.”

Jeesus antaa hänelle ylitutun vastauksen, jonka kanssa mies on elänyt koko ikänsä. Jostain syystä Jeesus kuitenkin korvaa kiellon toisen omaisuuden himoitsemisesta aivan uudella käskyllä: Älä riistä toiselta.[7] Minusta se kuulostaa huonosti verhoillulta vihjeeltä siitä, mitä hän tiesi miehen ammatikseen tekevän. Samalla se oli julkinen nuhde koko ylimystölle. Alueen kaupungit maanomistajineen, verovirkamiehineen ja kauppiaineen olivat koko ympäröivän maaseudun parasiitteja.[8] Maanviljelijät, kalastajat ja lampaiden kasvattajat elättivät kaupunkien eliittiä, pystymättä tuotannollaan aina ruokkimaan edes lapsiaan.

Rikas mies kuitenkin vastasi, kuin ei olisi kuullut Jeesuksen käskyluettelossa mitään erikoista. Hän ei myöskään ottanut tosissaan Jeesuksen huomautusta siitä, ettei kukaan ole hyvä. Ainakin hän alkaa häpeilemättä vakuuttaa omaa hyvyyttään.

”Opettaja, kaikkea tätä olen noudattanut nuoresta pitäen”, vastasi mies.

Talmudissa väitetään, että vain Aabraham, Mooses ja Aaron ovat pitäneet koko lain, joten hän liittää itsensä aika korkeasti arvostettuun seuraan. Joko hänen vastauksensa on harhaisen itsepetoksellinen, julkean valheellinen tai sitten pikkutarkasti kaikkien lakien ja säädösten mukaan eläneen miehen vilpitön vakuutus kunnon kansalaisuudesta ja nuhteettomasta maineesta. Olkoonkin, että oli elänyt köyhille lainaamiensa rahojen koroilla tai vuokraviljelijöiden maksamilla veroilla. Olkoonkin, että hän oli rikastunut muiden kustannuksella. Se oli perinnön lisäksi ainoa mahdollinen tapa rikastua. Ei hän kuitenkaan mikään rosvo ollut. Kaikki oli tehty lain kirjaimen mukaan. Siitä hän ainakin oli varma.

Joka tapauksessa mies paljasti kysymyksellään, ettei pelkkä kieltojen totteleminen, kunnon poikana pysyminen ja siinä sivussa rikastuminen riittänyt. Yhteisöllinen arvostus ja luotettu asema maan hallinnossa oli jättänyt hänet niin tyhjäksi, että hän oli Jeesuksen nähdessään unohtanut arvokkuutensa, juossut tämän perään ja vielä polvistunut asunnottoman kiertolaisen eteen. Jotain suuresti kaivattua mies oli Jeesuksessa ja tämän seurueessa nähnyt, eikä hän osannut sitä ilmaista muulla kuin taivasosuuttaan peräämällä. Näin minä ainakin päättelen siitä poikkeuksellisen lämpimästä tavasta, jolla Jeesus kohtasi hänet.

Jeesus katsahti häneen, rakasti häntä ja sanoi:

Tämä on ainoa kohta, jossa Markus erikseen mainitsee Jeesuksen rakastavan ketään. Ilman silmiin katsovaa sydämellistä rakkautta, hänen seuraava haasteensa olisi ehkä kuulostanut suorastaan brutaalilta vaatimukselta. Tuimalta se kuulosti nytkin, mutta siihen oli liitetty rakastava kutsu aivan uudenlaiseen kuuluvuuteen ja muista välittämiseen.

”Yksi sinulta puuttuu. Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua.”

Jeesus näki hänen sidonnaisuutensa köyhiä lypsävään koneistoon ja haastoi hänet luopumaan siitä kokonaan. Nyt ei almujen jakaminen köyhille riittänyt. Jeesus haastoi häntä itsensä ja opetuslastensa lailla ryhtymään almujen varassa eläväksi köyhäksi. Siksi hän ei myöskään pyytänyt rikasta miestä lahjoittamaan varallisuutensa opetuslasten yhteiseen kassaan. Siellä sellainen omaisuus olisi herättänyt liian paljon intohimoja. Sitä paitsi hänen omaisuutensa ei ollut mikä tahansa omaisuus, vaan köyhien maanviljelijöiden työllä hankittua varallisuutta. Jos näin oli, Jeesus haastoi hänet antamaan rahat takaisin niille, joiden selkänahasta se oli raavittu.

Vakuutus siitä, että koko omaisuuden antaminen köyhille keräisi aarretta taivaaseen, oli ehkä Jeesuksen sarkastinen kommentti miehelle, joka alun perin oli tullut penäämään vain ikuista elämää Jumalan kanssa. Ei Jeesus ollut myymässä mitään taivasosuuksia, eikä hän missään muualla lupaa mitään taivaallisia vastineita kenenkään lahjoituksista. Hän oli tuomassa Jumalan valtakuntaa ihmisten sydämiin ja ihmisten välisiin suhteisiin. Valtakunta kynnettiin ja kylvettiin maan multiin köyhiä ja syrjittyjä rakastamalla.

Ei Jeesus ollut haastanut kaikkia seuraajiaan tekemään näin. Ei hän ollut perustamassa mitään köyhyyteen sitoutunutta munkkikuntaa. Galileasta asti hänen seuraajakuntaansa oli kuulunut useita naisia,[9] jotka avustivat miespuolisia opetuslapsia omilla varoillaan.[10] Näyttää siltä, että Jeesus oli haastanut vain miehiä luopumaan varallisuudestaan, veneistään ja muista ansaintavälineistään. Samalla miesten piti luopua siitä patriarkaalisesta vallasta, joka omistamiseen ja elättämiseen liittyi. Naiset, jotka luultavasti olivat pääasiassa leskeksi jääneitä perijöitä, saivat pitää varallisuutensa ja maistaa sen hallinnoimiseen liittyvää valtaa. Tämä oli miesten kannalta suorastaan nöyryyttävää. Mutta sellainen oli Jeesuksen julistama Jumalan valtakunta: Vanhat valtahierarkiat kumoutuvat ja kaikki astuvat vapaaehtoiseen riippuvuuteen ja palvelevuuteen suhteessa toisiinsa. Käytännössä rikas mies olisi rahojensa lisäksi joutunut luopumaan myös vallastaan ja statuksestaan. Pahinta tilanteessa olisi kuitenkin ehkä ollut naisten elätiksi ryhtyminen. Sitä perusteellisemmin ei vaikutusvaltainen mies olisi voinut elämäänsä muuttaa. Hänestä olisi tullut koko kaupungin skandaali moneksi vuodeksi eteenpäin.

Mies synkistyi näistä sanoista. Hän lähti surullisena pois,

Kertomuksen päähenkilö kävelee pää synkästi painuksissa kohti aurinkoa, joka oli laskemassa hänen laajan omaisuutensa ylle. Suru ei ole kovasydämiseksi paatuneen ahneen saiturin kokemus. Surua tuntee se, joka joutuu luopumaan jostain itselleen todella tärkeästä, koska joku muu on vieläkin tärkeämpää. Hän on kuin mies, joka kuvitteli, että hänen sydämeensä mahtuisi kaksi ämmää, mutta toinen heistä pakotti hänet valitsemaan.

Hän luuli hallitsevansa omaisuuttaan hyvin ja oikein, mutta Jeesus paljasti omaisuuden hallitsevan hänen syvimmätkin kaipuunsa ja halunsa. Hän oli ilmeisesti rakentanut koko statuksensa, kunniansa ja taloudellisen turvallisuutensa vuokraamalla valtion virkamiehenä haltuunsa saamaa omaisuutta. Mikään eikä kukaan voinut voittaa omaisuuden valtaa miehen elämässä. Liian moni asia oli täysin sidoksissa siihen, mitä hän omaisuutensa kautta oli ja sai – eikä se ollut hyvää.

sillä hänellä oli paljon omaisuutta.

Niin suuresta omaisuudesta sadat, ehkä tuhannet köyhät olisivat voineet maksaa velkansa ja alkaa uudelleen vuokratilallisiksi. Jotkut olisivat vihdoin voineet toteuttaa unelmansa lunastamalla maan ja ryhtymällä itsenäisiksi yrittäjiksi. Rikas mies itse olisi voinut vastata kutsuun, joka olisi vapauttanut hänet kaiken kattavasta sidonnaisuudesta perheeseen, isänmaahan ja uhreja vaativaan uskontoon. Hän olisi vihdoin saanut vastata rakkauteen, miettimättä mitä se maksaa ja rakastaa laskematta, onko hänellä siihen varaa.

Hänestä kyllä pidettäisiin huolta, niin kuin muistakin Jeesuksen seuraajista, mutta taloudellinen turvallisuus ei enää olisi korkotuotoissa, vaan muiden anteliaisuudessa ja kaiken hyvän jakamisessa.

Se olisi valtion virkamiehelle voinut merkitä suurta vapautusta raskaista vastuista. Ehkä hän olisi halunnutkin vaihtaa hallinnoimisen ja koronkiskonnan pelkkään pyytämiseen ja vastaanottamiseen. Ehkä hän koki elämänsä painavana taakkana itselleen.  Mutta Jeesuksen tarjoama suuri helpotus ja ilo näyttäytyivät myös turvattomilta ja suorastaan vaarallisilta. Kyllä hän oli kuullut levottomiakin huhuja tästä miehestä ja koko porukan mahdollisesta kohtalosta. Ei tässä välttämättä hyvin kävisi kellekään. Viime hetkellä hän perääntyi vapaata pudotusta muistuttavasta riskistä ja horjui takaisin terra firman tukevalle maaperälle.[11] Kyllä omaisuus pitäisi hänestä huolta, kunhan hän pitäisi omaisuudestaan huolta. Siihen hän jäi luottamaan.

Kukaan ei juossut miehen perään vakuutellakseen, että vähempikin kyllä riittäisi. Varmistaakseen, että opetuslapset todella ymmärtäisivät mitä äsken oli tapahtunut, Jeesus tiivisti heille mitä episodista on opittavissa:

Jeesus kääntyi, katsoi opetuslapsiinsa ja sanoi: ”Kuinka vaikea onkaan niiden, jotka paljon omistavat, päästä Jumalan valtakuntaan!” Opetuslapset hämmästelivät hänen sanojaan,

Jeesus oli vasta nostanut arvottomat lapset valtakunnan tärkeiden miesten huomion kohteiksi ja sanonut, että heidän pitäisi tulla näiden mitään omistamattomien lasten kaltaisiksi, päästääkseen Jumalan valtakuntaan. Näyttää siltä, että opetuslapset eivät olleet silloinkaan vielä tajunneet Jeesuksen sanojen merkitystä. Vasta nyt, kun Jeesus vääntää saman asian heille kuin aakkosia lapsille, he hämmästyvät hänen opetuksensa kohtuuttomuutta.

Miten se on mahdollista? Olivathan hekin jättäneet toimeentulonsa ja kotinsa seuratakseen Jeesusta. Miksi heitä niin ihmetytti Jeesuksen sanat rikkaalle miehelle? Pitivätkö he sitä mistä itse olivat luopuneet niin mitättömänä? Vai olivatko he sittenkään luopuneet muusta kuin muutamasta kalaverkosta ja veneestä? Vallastahan he edelleen taistelivat keskenään. Samaistuivatko he salaa rikkaan miehen kanssa, pitäen Jeesuksen vaatimusta kohtuuttomana? Pitivätkö hekin mahdottomana luopua noin suuresta omaisuudesta?

Kyllä Jeesus näyttää väittävän, että sydämen sidos omaisuuteen on suorassa suhteessa sen kokoon. Jos kaikesta pitää luopua jonkun tärkeämmän takia, niin vähästä on helpompi luopua kokonaan kuin paljosta. Jos vain almuja pitäisi antaa, niin uskon, että rikkaan on helpompi antaa paljostaan vähän, kuin köyhän vähästään vähän. Luultavasti rikas mies olisi mielellään antanut suurenkin osan omaisuudestaan, jos Jeesus olisi sitä pyytänyt, mutta kaiken antaminen oli rikkaalle liian paljon.

Harvoin Jeesus toistaa samaa asiaa, niin kun joutuisi takomaan naulaa märkään puuhun. Hän ei millään lailla loivenna sanomaansa, vaan alleviivaa sitä entistäkin ankarammin:

mutta Jeesus jatkoi: ”Lapseni, Jumalan valtakuntaan on todella vaikea päästä. Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan.”

Sanonta tulee kaunaisesta maalaishuumorista.[12] Käytyään keräämässä osuuksiaan vuokraviljelmistä, rikkailla oli vaikeuksia kuormineen mahtua kaupungin ahtaista porteista sisälle. Monet kommentaattorit, selittävät kuinka Jerusalemin muureissa oli neulansilmäksi kutsuttu portti, jota piti käyttää öiseen aikaan, kun pääportti oli kiinni. Sitä varten kameli piti riisua kuormastaan, komentaa se polviasentoon ja kumartua, jotta rikas olisi mahtunut sisään omaisuuksineen. Eli rikkaan pitää nöyrtyä, mutta ei luopua omaisuudestaan. Tämä porvariteologinen tulkinta ei kuitenkaan sovi sanonnan selitykseksi, koska Jeesus kuvasi mahdottomuutta eikä vaikeutta. Ei ole mahdollista sortaa köyhiä, takertua omaisuuteensa ja samalla oppia tuntemaan Jumalan valtakunta. Ei ole mahdollista jättää varattomat velalliset hätäänsä ja pelastua valtakuntaan, jossa kaikki jakavat saamaansa hyvää.

Jeesus oli juuri esittänyt saman haasteen kirjanoppineille: Jättäkää kaikki se arvovalta, jonka olette toisillenne antaneet ja tulkaa niiden lasten kaltaisiksi, joilla ei ole minkäänlaista yhteiskunnallista statusta. Nyt hän oli haastanut toisella tavalla rikasta, tulemaan varattomien kalastajien kaltaisiksi. Jumalan valtakunta rakentuu täysin toisenlaisista elementeistä, kuin mikään muu valtakunta maan päällä.

Opetuslapset olivat yhä enemmän ihmeissään ja kyselivät toisiltaan: ”Kuka sitten voi pelastua?”.

Jos pappisvaltion vaikutusvaltaisimmat, rikkaimmat ja hurskaimmat miehet eivät voi pelastua, niin kuka sitten voi? Kaikki heidän hyvänsä on jo merkki Jumalan siunauksesta. Köyhät luultavasti ovat itse ansainneet kohtalonsa. Ei heidän varaansa mitään voi rakentaa. Opetuslapset osoittivat taas kerran, kuinka totaalisesti he olivat sisäistäneet yhteiskuntansa arvomaailman ja sen kautta mitätöineet myös omat mahdollisuutensa kaikkeen Jumalan hyvään.

Jeesus katsoi heihin ja sanoi: ”Ihmiselle se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle. Jumalalle on kaikki mahdollista.”

Rikkauksista vapautuminen vaati siis todellista ihmettä, sellaista sydämen havahtumista, mielen ja käytännön muutosta, jota köyhienkin oli vaikea edes kuvitella todeksi. Jeesus ei väitellyt vastaan. Hän tiesi, että kaikki ne eväät, joilla olemme kulttuuriamme, yhteiskuntaamme ja uskontoamme rakentaneet, perustuvat aikojen alusta asti murhaan ja valheeseen. Olemme niin syvästi juurtuneet siihen pyhitettyyn väkivaltaan, jonka voimat nytkin olivat nousemassa Jeesusta vastaan, että meidän on mahdoton edes nähdä vaihtoehtoa niille valloille ja voimille, joiden ohjauksessa elämme.

Mutta Jeesus uskoi mahdottomaan. Hän uskoi siihen, että Jumala vielä auttaisi ihmistä heräämään, kääntymään ja syntymään aivan uudenlaiseen valtakuntaan.

Pietarin palkkarästit.

Pietaria Jeesuksen puhe ei kuitenkaan oikein tyydyttänyt. Hänestä he olivat jo tehneet sen, mitä Jeesus kutsui mahdottomaksi.

Silloin puuttui Pietari puheeseen ja kysyi: ”Entä me? Me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua.”

Matteus lisää sen mikä jää Markuksen tekstissä huutamaan ilmaa:

Mitä me siitä saamme?

Jeesus ei kiellä, eikä myönnä Pietarin väitettä. Ehkä he ovat luopuneet kaikesta, ehkä eivät. Pietari ei ainakaan ole luopunut myymisestä ja ostamisesta. Hän haluaa tietää mitä Jeesus maksaa heidän uhrauksistaan.

Jeesus vastasi: ”Totisesti: kuka ikinä minun tähteni ja evankeliumin tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, äidistään, isästään tai lapsistaan tai pelloistaan,..

Luopumisluettelo pitää sisällään tavallisen elämän suurimmat arvot. Näistä luopuneet voivat sanoa luopuneensa koko elämästään Jeesuksen ja hänen sanomansa tähden.

…hän saa satakertaisesti: nyt, tässä maailmanajassa,..

Rikas mies oli kysynyt miten hän perisi iankaikkisen elämän ja Jeesus oli osoittanut hänelle tämän maailmanajan köyhät. Oliko Pietari jo siirtänyt odotuksensa tuonpuoleiseen, kun Jeesus oli niin ankarasti torpannut hänen poliittisesti värittyneet messiaaniset unelmansa? Vai kuohahtiko hänen vallankumousta janoava sydämensä, kun hän kuuli Jeesuksen puhuvan tässä ajassa jaettavasta palkinnosta. Ehkä Jeesus sittenkin ajaisi Roomalaiset pois ja tekisi heistä itsenäistyneen suurvallan maaherroja. Mutta Jeesuksen jatko ei kuulostanut kovin mahtipontiselta.

…taloja, veljiä ja sisaria, äitejä ja lapsia ja peltoja – tosin myös vainoa

Samaa vanhaa kiertolaiselämää. Ainoana lisänä lapsia ja vainoja. Heidän kaiken jakavaa yhteisöään tultaisiin ankarasti vastustamaan.

Sen jälkeen Jeesus antoi seuraamisensa merkitystä miettiville opetuslapsilleen sen lupauksen, jonka oli evännyt rikkaalta mieheltä:

 – ja tulevassa ajassa hän saa iankaikkisen elämän.

Pysähtymättä hetkeksikään tuonpuoleiseen, hän palauttaa seuraajansa niihin taloudellisiin realiteetteihin ja arvovaltakilpailuihin, joiden keskellä Jumalan valtakunnan salaisuuksia harjoiteltiin:

Mutta monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä.”

Koko kertomus on alusta asti hämmästyttävän johdonmukaisesti tämänpuoleinen. Kysyjiä kiinnostaa tuonpuoleinen, mutta Jeesus muistuttaa toistamiseen, että valtakunnan salaisuudet eletään todeksi täällä ihmisten kesken, siinä tavassa jolla kohtaamme ja kohtelemme toisiamme. Hän kuvaa uudenlaista kyläelämää, jossa vanhat kylälait eivät enää toimi. Hän kuvaa uudenlaista perhe-elämää, jossa veljet ja sisaret ovat tasa-arvoisia, äidit jakavat miehen aseman ja lapsen arvo on korvannut patriarkan auktoriteetin.

Kaiken jakava huolenpito tulisi tuottamaan yhteisölle sosiaalista ja aineellista hyvinvointia, vailla mitään poliittista valtaa yhteiskunnassa. Toistensa syyllistämisen ja nöyryyttämisen sijaan, he voisivat monin tavoin auttaa toisiaan pääsemään osallisiksi yhteisestä hyvästä. Vertailevan kilpailun sijaan he voisivat seurata Jeesuksen esimerkkiä harjoittamalla kunnioittavaa vieraanvaraisuutta köyhiä, sairaita ja mistä tahansa syystä hyljeksittyjä kohtaan. Monet aiemmin viimeiseksi tulleet asetettaisiin keskiöön ja monet aiemmat herrat olisivat heidän palvelijoitaan.

Tämä käänteisarvojen valtakunta ei sotisi temppeliä tai imperiumia vastaan. Se ei vain enää palvelisi kumpaakaan. Se palvelisi Jumalaa.

[1] Luuk 18:18

[2] Mark 10:17-27

[3] Mark 10:17-31. Matt 19:16-30. Luuk 18:18-30; 10:25,26.

[4] Myers Ched. Binding the Strong Man. A Political Reading of Marks Story of Jesus. Orbis Books. Maryknoll. New York. 2002. s. 272.

[5] Matt 19:17 Matteuskin kiusaantui tästä niin paljon, että siivosi Jeesuksen vastauksen erilaiseksi: Miksi kysyt minulta, mikä on hyvää? On ainoastaan yksi, joka on hyvä. Näin Jeesus ei tullut sanoneeksi, ettei itse ollut hyvä.

[6] “Jeesus julistettiin täysin ihmisen kaltaiseksi, kuitenkin ilman syntiä, – toisin sanoin, ei lainkaan ihmisen kaltaiseksi.” Wink Walter. The Human Being. Jesus and the Enigma of the Son of the Man. Fortress Press. Minneapolis. 2002. s. 133.

[7] Matteus ja Luukas jättävät tämän tarkoitushakuisen muutoksen huomiotta omissa kertomuksissaan.

[8] Fredriksen Paula. Jesus of Nazareth. King of the Jews. Vintage Books. 1999. s. 161.

[9] Mark 15:40,41.

[10] Luuk 8:3.

[11] Patterson Stephen J. The God of Jesus.  The historical Jesus & the Search for Meaning. Trinity Press. Harrisburg.1998. s. 162.

[12] Horsley Richard A. Jesus and Empire. The Kingdom of God and the New World Disorder. Fortress Press. Minneapolis. 2003. s. 123.