Väiteltyään fariseusten kanssa oikeudesta erota, Jeesuksen luokse tuotiin toisiaan hylkäävien aikuisten hiljaisimmat uhrit. Heidän oikeuksistaan ei yleensä kukaan välittänyt, mutta tässä joukossa joku näytti välittävän.
Jeesuksen luo tuotiin lapsia, jotta hän koskisi heihin.
Ehkä joku paikallinen konflikti roomalaisten kanssa oli jättänyt jälkeensä orpoja.[1] Ehkä nämä olivat aikuisten jaloista turvaa hakevia kylän lapsia. Isejä ja äitejä ei mainita, mutta joku heitä kuitenkin työnsi Jeesuksen kosketettaviksi. Joku oli Jeesuksessa nähnyt miehen, joka kiinnitti huomionsa huomaamattomiin. Sellaisia nämä lapset olivat, silloin kun eivät tunkeilleet aikuisten seuraan niin kuin nyt.
Opetuslapset moittivat tuojia, [2]
Opetuslapset hermostuivat, kun pentuja tuotiin häiritsemään aikuisten juttuja, eikä heidän äkäisyydessään ollut mitään tavatonta. Siihen aikaan lapsella ei ollut sellaista arvoa, mitä kristikunta on myöhemmin lapselle antanut. Lapsi ei ollut mitään eikä kukaan, ellei isä hyväksynyt sitä perheeseen. Lapsi saatettiin yhtä lailla luovuttaa tulevaksi orjaksi tai jättää kaatopaikalle kuolemaan.[3] Tytöt naitettiin viimeistään murrosiäisinä vanhemmille miehille. Naimakaupat saatetiin tehdä paljon aikaisemminkin. Ennen naimaikää lapset osallistutettiin maataloustöihin niin varhain kuin mahdollista. Jeesuksen aikaisten lasten elämä ei ainakaan myöhempien kristillisten arvojen mukaan todellakaan ollut hyvä, ei köyhässä Juudeassa, eikä rikkaassa Roomassa. Vähintään joka kolmas lapsi kuoli ennen murrosikää joka tapauksessa,[4] joten turhaa niille oli kovin suurta arvoa antaa, ennen kuin he saavuttivat taloudellisesti tuottavan iän.[5] Murrosikä oli aikuisuuden alku. Siihen asti lapset olivat lähinnä taloudellinen taakka.
Lapset ja naiset eivät todellakaan olleet tervetulleita samaan tilaan, jossa miehet miettivät uskonnollisia asioita. Naiset ja lapset eivät julkisesti saaneet edes puhutella miehiä. Heistä ei ollut niissä asioissa muuta kuin haittaa.
Kun Jeesuksen huomiosta kilpailevat opetuslapset saivat vielä pienempiä kilpailijoita, he käyttivät ylivoimaansa ja yrittivät häätää heidät pois. Yhtä kiivaasti kuin Jeesus oli koko ajan toiminut sisään kutsuvasti, opetuslapset toimivat pois sulkevasti. Nytkin he olivat häätämässä lapsia sinne, minne ne kuuluivat: Ulos kaikkien luota, pois häiritsemästä.
mutta sen huomatessaan Jeesus närkästyi
Hän näki sinänsä pienessä järjestyshäiriössä suuren asian,[6] jotain tosi törkeää ja äärettömän tärkeää. Juuri tässä pois työntämisen ja sisään kutsumisen ristiaallokossa kulki Jumalan valtakunnan raja.
… ja sanoi heille: ”Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.[7]
Jeesus ei idealisoi lapsellista viattomuutta ja naivia hyväuskoisuutta. Juuri niiden ominaisuuksien kautta lasta on niin helppo manipuloida, kiusata ja käyttää hyväksi. Eivätkä lapset edes ole viattomia. He kadehtivat ja kiusaavat toisiaan usein paljon avoimemmin kuin aikuiset. He käyvät verisiä taisteluja kukkuloiden kuninkuudesta matkien aikuisten sotia. Jos Jeesus olisi kutsunut vain viattomia Jumalan valtakuntaan, meistä ei kukaan kuuluisi sinne. Lapsenomaisuuden romantisoiminen tämän kertomuksen kautta ei tee oikeutta hänen sanojensa pöyristyttävyydelle ja loukkaavuudelle aikuisten kannalta. Tämä ei ollut mikään söpö pieni episodi raskaan työpäivän päätteeksi.
Tämä oli ankara haaste kaikille, jotka kuvittelivat olevansa oikean uskon tietäjiä ja oikean kuuluvuuden vartijoita.[8] Jeesus sanoi, ettei heillä ole mitään hajua Jumalan valtakunnan rajoista. Valtakunta kuului niille, jotka eivät vielä kuuluneet oikein mihinkään, eivät ymmärtäneet kaikkia kuuluvuuden ehtoja, eivätkä siksi myöskään saaneet vartioida kuuluvuuden rajoja. Jumalan valtakunta kuului kaikkien valtakuntien rajojen ulkopuolelle jätetyille, niille joilla ei ollut minkään valtakunnan statusta.
Jeesus oli tähän asti keskittynyt kutsumaan luokseen uskonnollisista syistä hylättyjä, moraalisista syistä torjuttuja tai muuten vain inhottuja. Viimeiset hylätyt olivat nuo kaikkien rasitteeksi syntyneet pennut, jotka eivät vielä olleet mitään, eivätkä kuuluneet oikein mihinkään.
Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse.”
Vallasta ja oikeassa olemisesta kiistelevien miesten keskellä hän sanoi, että vain vallattomat pääsevät Jumalan valtakuntaan. Joka ei ole valmis luopumaan siitä kuuluvuudesta, jonka hän on ansainnut valloilta ja voimilta, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. Joka ei ole valmis lopettamaan kilpailua sosiaalisesta statuksesta, hän ei sinne pääse. Valtakunta kuuluu niille, joilla ei valtakuntaa ole.
Oletko valmis menettämään kaiken ansaitsemasi vallan, tulemaan omalle yhteisöllesi yhtä turhaksi ja rasittavaksi kuin nämä kakarat tässä? Oletko valmis siihen, että sinua aiemmin arvostaneet ihmiset alkavat pitää sinua hyödyttömänä kulueränä, rasitteena systeemille? Oletko valmis muuttumaan muukalaiseksi ja pakolaiseksi omassa maassasi? Oletko valmis tulemaan tämä tytön kaltaiseksi? Hänellä ei ole oikeutta koulutukseen, eikä hän kelpaa kuin vanhempien miesten omaisuudeksi. Näitä hän kysyi ympärillään olevilta patriarkoilta.
Hän otti lapset syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä.[9]
Kaikkein tärkeimpien miesten edessä Jeesus sulki syliinsä kyläyhteisön kaikkein merkityksettömimmät ihmiset, kertoen samalla, että juuri heille kuuluu Jumalan valtakunta. Niin hän antoi huomionsa, kunnioituksensa ja siunauksensa niille, joilla ei vielä ollut arvoa ja statusta lainkaan. Joillakin noista rääsyläisistä oli vain kulkukoiran arvo. Taas kerran hän nosti kaikkein mitättömimmät ja laiminlyödyimmät yhteisön uhrit Jumalan valtakunnan keskiöön.
Mitään rakkaudelle, kunnioitukselle ja palvelevuudelle rakennettua valtakuntaa ei voi rakentaa, jollei autoritaarisen kasvatuksen heikoimpia uhreja nosteta todella huomaavaisen huolenpidon kohteiksi.[10] Saman mahdollisuuden hän antoi aikuisille kuulijoilleen. Heillekin oli Jumalan siunaava syli tarjolla.
[1] Horsley Richard A. Jesus and Empire. The Kingdom of God and the New World Disorder. Fortress Press. Minneapolis. 2003. s. 122.
[2] Mark 10:13
[3] Nelson – Pallmeyer Jack. Jesus against Christianity. Reclaiming the Missing Jesus. Trinity Press. Harrisburg Pennsylvania. 2001. s. 313.
[4] Infant Mortality in The Land of Israel in Late Antiquity. https://faculty.biu.ac.il/~barilm/infant.html
[5] Ollessani World Visionin hallituksessa, kuulin kenttätyöntekijöiltä, kuinka lapsiin suhtauduttiin nälänhädän aikana. Vastasyntyneille ei usein annettu edes nimeä, ennen kuin tiedettiin selviävätkö he jaloilleen.
[6] Myers Ched. Binding the Strong Man. A Political Reading of Marks Story of Jesus. Orbis Books. Maryknoll. New York. 2002. s. 267.
[7] Mark 10:14
[8] Wink Walter. Engaging the Powers. Dicernment and Resistance in the World of Domination. Fortress Press. 1992. s. 130.
[9] Mark 10:16
[10] Myers Ched. Binding the Strong Man. A Political Reading of Marks Story of Jesus. Orbis Books. Maryknoll. New York. 2002. s. 268–271.
