Joukkomurhamysteeri

Mooses näki, että kansa oli villiintynyt. Aaron oli päästänyt sen valloilleen

Näin villit juhlat yleensä häivyttävät kaikki tunnistettavat erot kansan valtahierarkiassa. Uhrien ympärillä tanssivat kansalaiset tulevat toistensa kaltaisiksi. Kun kaikki päästetään valloilleen, jokainen unohtaa annetun asemansa yhteisön jäsenenä. Kun kansa villiintyy, sen valtarakenteet sulavat ja se vajoaa kaaokseen. Yhteiskuntajärjestystä ylläpitävien erojen hävittyä kukaan ei enää erota johtajia johdettavista. Aaronin auktoriteetti hävisi, ja Mooseksen johtajuus oli jo unohtunut. Kansa tanssi ja lauloi omien mielikuviensa ympärillä, piittaamatta enää kenenkään johtajuudesta.

Mooseksen auktoriteetti oli asetettu kyseenalaiseksi ja hänet oli julkisesti nöyryytetty myös vihollistensa edessä. Mooses ilmeisesti oletti, että kaikki naapurivallat saisivat kuulla kuinka nolosti matka Jahven kanssa oli alkanut. Kansa oli Aaronin johdolla antanut vihollisille aiheen vahingoniloon.[1] Mooseksen ja hänen jumalansa kunniaa oli loukattu julkisesti. Miten kunnian saisi palautettua sekä omien että vihollisten silmissä? Jotta pyhä osoittautuisi pyhäksi, sen täytyisi osoittautua myös kuolettavaksi. Koska Jumalan viha oli jo laantunut, Mooseksen piti itse todistaa kansan loukanneen pyhää. Sen hän teki tavalla, jonka pyhäkoulunopettajat onneksi sensuroivat lapsilta:

Mooses asettui leirin portille seisomaan ja sanoi: ”Kaikki, jotka ovat Herran puolella, tulkoot tänne.” Hänen luokseen kokoontuivat kaikki Leevin heimoon kuuluvat.[2]

Vain joukko hänen oman heimonsa miehiä riensi Mooseksen rinnalle osoittaen näin olevansa  Mooseksen jumalan puolella. Muut olivat tanssillaan ja laulullaan äänestäneet vanhaa tuttua jumalaa. Ilman mitään ylimääräisiä perusteluja Mooses käski miehiä suorittamaan summittaisen ja valikoimattoman joukkomurhan. Edes oman perheen jäseniä ei saanut säästää:

Hän sanoi heille: ”Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: sitokaa miekka vyöllenne, kulkekaa edestakaisin leirin halki portilta portille ja tappakaa jokainen, jonka kohtaatte, olkoonpa vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen.”[3]

Mooses oli juuri saanut jumalansa luopumaan joukkomurhasta. Nyt hän oli teettämässä sen itse. Silti hän puhui kuin olisi saanut tappokäskyn suoraan jumalalta.

Tällä tavalla kaikkein julmimmat tyrannit ovat kautta aikojen koetelleet lähipiirinsä uskollisuutta. Despootti voi luottaa vain niihin, jotka ovat valmiita rikkomaan kaikkein tärkeimmätkin tunne- ja uskollisuussiteet. Kun väkivaltainen pyhä kutsuu, mikään muu velvollisuus ei saa olla sen edellä. Samankaltaiseen uhraamisvalmiuteen ja uhrautumisalttiuteen on kutsuttu satoja miljoonia miehiä meidän päiviimme asti.

Leevin heimon miehet tekivät Mooseksen käskyn mukaisesti, ja kansasta sai sinä päivänä surmansa noin kolmetuhatta miestä.[4]

Kaikki Mooseksen puolella olevat todistivat lojaalisuutensa kulkemalla leirin reunasta toiselle tappaen jokaisen, joka erehtyi heidän lähelleen. Sinä päivänä tehtiin noin kymmenentuhatta murhaa. Kirjoittaja laski vain tapetut miehet. Jos naiset ja lapset otetaan lukuun oletan että todellinen määrä oli kolminkertainen.

Kollektiivisen väkivallan yleisin teema on kaikki yhtä vastaan. Tässä toteutui sen toinen versio: Vahvimmat heikkoja vastaan. Leeviläiset olivat tunnettuja väkivaltaisuudestaan. Jo heidän kantaisänsä isä oli kuolinvuoteellaan kironnut heidän kiivasta vihaansa ja julmaa raivoaan.[5] Ilmeisesti he olivat myös koko kansan parhaiten aseistettuja miehiä.

Iltaan mennessä Mooseksen ja hänen Jumalansa arvovalta oli palautettu. Kansa vapisi teltoissaan ja pelkäsi juuri niitä, joita pitikin pelätä. Leeviläiset pyyhkivät miekkojaan ja kokoontuivat uudestaan johtajansa ympärille.

Kun kaikki olivat koolla, Mooses piti heille puheen, joka muovaisi kansan historiaa sadoiksi vuosiksi eteenpäin.

Teidät on tänään vihitty palvelemaan Herraa. Te olette käyneet jopa poikianne ja veljiänne vastaan, ja siksi te saatte tänään siunauksen.[6]

Löytyykö koko Raamatusta kauhistuttavampaa puhetta? Tämän alastomammaksi ja ilmeisemmäksi ei väkivallan ja pyhän liitto voi enää tulla. Silti se esiintyy tässä myös täydellisesti peitettynä. Mooses uskoo täysin tehneensä oikein. Jos leeviläisillä oli minkäänlaisia omantunnontuskia, Mooses vapautti heidät niistä kerralla. Hän paljasti heille, että koko päivän kestänyt kurinalaisesti suoritettu joukkomurha olikin heidän ensimmäinen uhrirituaalinsa. Kansansa verta vuodattamalla heidät oli tietämättään siunattu ja vihitty papeiksi. Heidät oli ikuisiksi ajoiksi erotettu kaikkein pyhimpään tehtävään. Heitä ei vihitty papeiksi siitä huolimatta, että he olivat murhanneet jopa omia lapsiaan, vaan juuri siksi. Omaisten veri initioi heidät papeiksi.

Joidenkin girardilaisten teologien mukaan tekstistä voi päätellä leeviläisten tappaneen ainoastaan oman heimonsa jäseniä. [7] Näin leeviläisistä tuli samanaikaisesti sekä koko kansan sijaisuhreja että uhrin suorittajia. Olihan heimo kansan esi-isien esikoinen ja sopisi siksikin uhriksi. Näiden teologien mukaan leeviläisten myöhemmätkin vaiheet viittaavat siihen, että heistä tuli jumalan vihan ukkosenjohdattimia, koko kansan arvokkain uhrivaranto eli pharmakoi, jonka kimppuun käytiin silloin kun muut uhrit lakkasivat toimimasta.[8] Sen mukaan tämä kertomus olisikin myytti, joka salaa leeviläisiin kohdistuneen joukkolynkkauksen. Leeviläisistä tehtiin koko kaaokseen ajautuneen kansan kollektiivinen syntipukki. Todellisuudessa saattoi olla että suurin osa leeviläisistä joutui koko kansan lynkkaamaksi, mutta jälkipolville kerrottiin myyttiä omia sukulaisiaan tappaneista leeviläisistä. Girardin teorian mukaan uhrista yleensä tehtiin Jumala, koska hänen uhraamisestaan seurasi rauha. Leeviläisistä ei tehty Jumalia, mutta henkiin jääneistä leeviläisistä tehtiin jumalan vihaa kurissa pitävä pappissuku.

Kumpi on uskottavampaa? Sekö että tämä tarina on historiaa vai myytti, jonka takana on yhtä julma, mutta koko kansalle kuuluva historia? Minusta ei ole niin selvää mikä tässä kertomuksessa on myyttiä ja mikä historiaa. Luultavasti siinä on kumpaakin. Uskon, että juuri tämä kohta on kuitenkin enemmän historiallinen kuin myyttinen. Se näyttää minusta liian realistiselta ihmisen toiminnan kuvaukselta ollakseen kokonaan myyttinen. Jos kertomuksessa on siteeksikään historiallisuutta, on helppo ymmärtää että leeviläisistä myöhemmin tuli koko kansan lempisyntipukkeja. Olivathan he pappeina astuneet marginaaliseen maisemaan pyhäkön ja leirin välimaastoon. Heidän suorittamansa joukkomurhan muisto jäi elämään, eivätkä kaikki välttämättä uskoneet sen olleen vain Jumalan vihan ilmaisu. Kauna jäi kytemään ja uuden kriisin tullessa syntipukin etsintä saattoi hyvinkin ohjautua leeviläisten luokse. Ehkä heidän otsaansa jäi yhdistelmä sekä Kainin merkkiä, joka suojeli heitä kansan vihalta, että uhrin merkkiä, joka altisti heitä syntipukeiksi.

Oli tarina sitten myyttinen, historiallinen tai jotain siltä väliltä, se on joka tapauksessa käsittämättömän julma kertomus pyhitetystä väkivallasta.

Mooseksen aloittama eettinen vallankumous kärsi viittä vaille konkurssin samasta syystä kuin niin monet vastaavat vallankumoukset senkin jälkeen: johtaja ei kilpailutilanteessa pystynyt hallitsemaan omaa tai kansansa väkivaltaa. Kertomuksessa Jumalan ja Mooseksen viha vaihtelee ja menee sekaisin tavalla, joka paljastaa lukijalle ettei niiden välillä ole loppujen lopuksi mitään eroa. Jumalan viha osoittautuu ihmisen vihaksi. Uhreilla ei ole ääntä, ja väkivallan pyhittämiseksi perustetaan uhreja päivittäin toistava instituutio, joka pitää Jumalan vihan kurissa.

Uhrirituaalien toteuttaminen vaatii väkivaltaisuutta. Samalla ne myös hillitsevät väkivaltaisuutta. Niiden seremoniaalinen suorittaminenkin vaatii suurta kurinalaisuutta väkivallan suhteen. Ehkä leeviläisten tulinen veri pysyi hallinnassa vain tarkasti kontrolloidun rituaalisen väkivallan puitteissa.

Joka tapauksessa Mooses yritti kesyttää kollektiivisen väkivallan hallituksi rituaaliksi Israelin väkivaltaisimman heimon kautta. Heistä tuli Jumalan nimessä pyhitetyn väkivallan uhripappeja.

Onko tämä uskomattoman antisankarillinen joukkoveljesmurha Kainin tragedian toistoa? Oliko Mooses liian nopeasti yrittänyt vieraannuttaa itsensä ja kansansa uhrikultista eettiseen uskoon, jossa kansa joutuisi itse kantamaan vastuun ristiriidoistaan ja väkivaltaisuudestaan? Siksikö hän joutui itse syntipukkia hakevan spontaanin vihan valtaan ja senkö vuoksi hän kanavoi oman väkivaltaisuutensa tuhansia ihmisuhreja vaativaan joukkoteurastukseen? Tuliko hänestäkin veljesmurhaaja samasta syystä kuin Kainista? Nämä ovat ainakin minulle avoimia ja tärkeitä kysymyksiä. Minua kiinnostaa näiden kertomusten antropologinen opetus. Teologisesti ne ovat vähemmän kiinnostavia, koska uskon niiden kertovan enemmän ihmisistä kuin Jumalasta.

Seuraavana päivänä Mooseksella oli vielä otsaa syyttää henkiin jääneitä suuren synnin tekemisestä[9] ja hän sanoi lähtevänsä takaisin vuorelle, saadakseen mahdollisesti sovitettua kansan synnit. Vuorella hän pyysi Jumalalta anteeksi kansan puolesta ja tarjosi itseään sovitusuhriksi heidän puolestaan.

Mooseksen teettämä kansanmurha ei kuulunut anteeksipyynnön piiriin, eivätkä tuhannet uhrit nähtävästi riittäneet sovittamaan mitään. Oliko tämä vain uusi tapa korostaa kuinka Mooseksen oma henki oli kaikkien muiden elämää arvokkaampi ? Näin hän ainakin sinetöi paluunsa kansan kiistattomaksi johtajaksi. Jumala lähetti hänet tylysti takaisin ja pyysi häntä vain johtamaan kansan luvattuun maahan.[10] Jumala (tai Mooses itse) kuitenkin jätti koston uhan leijumaan kansan ylle:

Kostoni päivänä minä kostan heille heidän rikoksensa. Näin Herra kuritti israelilaisia.[11]

Taas kerran teksti samaistaa leeviläisten tekemän joukkomurhan jumalan vihaan. Mooses antoi lopuksi ymmärtää, että jumala jäi niin vihaiseksi, ettei enää voisi kulkea heidän kanssaan. Muuten saattaisin tuhota teidät matkalla.[12] Jumala oli täynnä sammumatonta kostonhimoa. Ainoastaan Mooses ja hänen ihmisverellä vihkimänsä papisto uhreineen seisoi Jumalan kuluttavan vihan ja kansan välissä.[13]

Kun israelilaiset kuulivat nämä ankarat sanat, he pukeutuivat murheissaan suruasuun.

Teksti antaa myöhemmille lukijoille mahdollisuuden surra väkivallan uhreja. Samalla se antaa mahdollisuuden kuvitella, että kukin uhreista ansaitsi kohtalonsa. Mooses vain toimi pelastavan kirurgin lailla poistaen kansasta mätäpaiseen. Myytti ja sen purku ovat sylipainissa keskenään. Kertomus ei ole aukotonta voittajien tarinaa. Väkivalta ei ole yksioikoisesti Jumalan vihan ilmaisua.  Uhrin huokaus kuuluu ja mimeettisen kilpailun jäljet ovat näkyvissä.

Osa tekstistä ylläpitää ja perustelee pyhitettyä väkivaltaa, ja osa auttaa näkemään sijaisuhraamisen läpi.

[2] 2Moos 32:26

[3] 2Moos 32:27

[4] 2Moos 32:28

[5] Ensimmäinen tarina Leevin väkivaltaisuudestaan on kirjattu 1Moos.34. Leevin isä, Jaakob, sanoi ”loppusiunauksessaan” Leevistä ja hänen veljestään: ”Simeon ja Leevi ovat veljekset, väkivaltaisia ovat heidän hankkeensa. Minä en suostu heidän juoniinsa, minun sydämeni ei liity heidän seuraansa. He ovat vihassaan tappaneet miehiä,.. Kirottu olkoon heidän vihansa, sillä se on kiivas, heidän raivonsa, sillä se on julma.” (1Moos.49:5-7)

[6] 2Moos 32:26-29.

[7] Williams James. The Bible, Violence & the Sacred. Liberation From the Myth of Sanctioned Violence. Harper. San Francisco. 1989. s. 121-123. Samoin ajattelee Stuart Lasine kirjassa: Wallace Mark & Smith Theophus. Editors. Curing Violence. Polebridge Press. California. 1994. 204 – 229.

[8] Girard René. Violence and the Sacred. John Hopkins University Press. Baltimore. 1997 s. 94-98. Väkivalta ja pyhä, Tutkijaliitto 2004, Olli Sinivaara (suom.)

[9] 2Moos. 32:30.

[10] 2Moos. 32:31-34.

[11] 2Moos. 32:34, 35.

[12] 2Moos 33:1-4.

[13] kun te hoidatte tehtäviänne pyhäkössä tai alttarin ääressä. Kun näin teette, minun vihani ei enää kohtaa israelilaisia. 4Moos 18:4.