« »

Miekan tuoja. Perheiden hajottaja.

2 kommenttia Kirjoitettu helmikuu 24, 2012 Muokattu maaliskuu 5, 2017

Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa. En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. Minä olen tullut nostamaan pojan isäänsä, tyttären äitiään ja miniän anoppiaan vastaan. Viholliset ovat oman talon väkeä.[1]

Evankeliumien kirjoittajat eivät edes yrittäneet esitellä Jeesusta ristiriidattomana ja yksiselitteisesti ymmärrettävänä hahmona. Monesti hänestä esitellään sellaisia puolia joita kirjoittajat eivät itsekään ymmärtäneet. Tämä on vain yksi esimerkki siitä kuinka vaikean ja ristiriitaisen kuvan evankeliumien kirjoittajat Jeesuksesta välittivät. Miksi Jeesus yhtäkkiä esitelläänkin vihollisuuden ja miekan tuojana? Miten ihmeessä se sopii yhteen Jeesuksen muun opetuksen kanssa? Ikään kuin hän mitätöisi kaiken mitä on sanonut anteeksiannosta, sovinnon tekemisestä ja vihollisen siunaamisesta. Eikö hän olekaan rauhan tuoja? Oliko legenda enkelien laulusta Jeesuksen syntymän yhteydessä pelkkää uskonnollista soopaa: Maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.[2] Olihan hän itse sanonut: Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen.[3] Eikö hän itse ollutkaan sellainen? Miksi hän nyt itse julistautui ristiriitojen lietsojaksi? Onko hän tosiaan aktiivisesti nostattamassa perheen jäseniä toisiaan vastaan? Jos ei, niin mistä hän sitten puhui?

Ovatko edes Matteus ja Luukas itse ymmärtäneet mitä kirjasivat? Ehkä nämä sanat olivat säilyneet muistissa vain siksi, että ne olivat niin käsittämättömiä. Ehkä ne kirjattiin vain sinnikästä pohdintaa varten.

Jeesus oli sanoissaan varsin määrätietoinen. Hän halusi hajottaa ihmisten mielissä jo syntyneitä itsestään selvyyksiä. Hän rikkoi tietoisesti liian varhaisia ja harhaisia johtopäätöksiä hänestä itsestään. Älkää luulko…, on suora hyökkäys sellaisia sellaisia oletuksia vastaan, joita Jeesus tiesi ihmisten mielissään jo tehneen hänestä.

Mikä oli se rauhan rakentamisen oletus mitä ihmisillä mahdollisesti oli mielessään?

Girardin mukaan juutalaisten yhteisö, samoin kuin kaikki yhteisöt aikojen alusta asti, ovat oppineet rakentamaan ja säilyttämään sisäisen harmoniansa syntipukin varaan. Joko se on ollut rituaalisesti teurastettu uhrieläin tai kollektiivisesti hylätty tai lynkattu ihmisuhri. Kaikki vertailun, kilpailun ja kateuden nostattamat väkivaltaiset intohimot on opittu kanavoimaan sijaisuhriin. Kodin, suvun ja kansakunnan yhtenäisyydestä on vuodatettu viatonta verta. Siksi ne eivät Jeesuksen silmissä olleet perimmiltään niin pyhiä ja hyviä arvoja kuin kansa silloin luuli ja on tähän päivään asti uskonut. Koti, uskonto ja isänmaa olivat myös osa pyhitetyn väkivallan kaiken kattavaa verkostoa.[4] Uhri oli jokaisen yhteisön tiedostamaton rauhan pohja. Juuri sitä rauhaa Jeesus oli tullut asettamaan kyseenalaiseksi.

Ehkä Jeesuksen seuraajat olivat jo haistaneet papistossa sellaisen vihollisen, jota vastaan taisteleminen tuottaisi alistettujen ryhmässä uutta sisäistä solidaarisuutta. He olivat vaarassa rakentaa keskinäistä rauhaansa vihaamalla sortajien kanssa veljeilevää uskonnollista ylimystöä. Ei olisi ensimmäinen kerta kun herraviha pelastaisi köyhät riitelemästä keskenään. Miksi Jeesus juuri tässä tilanteessa koki tärkeäksi haastaa kansan liian helppoja luuloja rauhan rakentamisen tavoista? Miksi hän teki sen niin dramaattisin ja vaikeasti ymmärrettävin sanoin?

Jeesus oli vasta aloittanut pyhitetyn väkivallan haastamisen. Olihan hän loukannut perhearvojakin kieltäytymällä julkisesti seuraamasta oman perheensä tahtoa. Yhä radikaalimmin hän oli alkanut tehdä selväksi, että oli tullut purkamaan sitä tapaa, jolla yhteisöt ja perheet tähän asti olivat luoneet sisäistä rauhaansa. Ei siksi että tämä tapa oli osoittautunut tehottomaksi. Päinvastoin. Uhrin ympärille rakennettu rauha oli liiankin pitävä. Jos yksi uhri ei riittänyt, mekanismia vahvistettiin lisäämällä uhrien määrää, joko rituaalisella tasolla tai mobilisoimalla kaikkia vihaamaan yhä suurempaa vihollisten joukkoa. Uhri yhdisti aina. Kollektiivinen uhriksi joutuminen yhdisti vielä enemmän.

Jeesus puhui uhriksi joutuneelle kansanosalle, mutta hän ei yrittänyt luoda heitä yhdistäviä viholliskuvia. Jeesus näki tarpeeksi syvälle. Hän ei halunnut osallistua sellaisen rauhan rakentamiseen, joka tapahtuisi yhdenkään uhrin kustannuksella. Hän näki pyhitetyn väkivaltadynamiikan lävitse ja kutsui kaikki huomaamaan, että viholliset eivät ole tuolla kaukana tai edes oman ryhmän pettureissa. Viholliset ovat oman talon väkeä. Kaikki ovat salaisessa kilpailusuhteessa toistensa kanssa. Pahin vihollinen löytyy vertaisten ja perheenjäsenten joukossa. Sukupolvien välinen kilpailu ja sisaruskateus ei häviäisi minnekään, vaikka perheet ja suvut kuinka lietsoisivat yhdistäviä intohimoja yhteisen uhrin avulla. Todelliset kriisit löytyisivät kotoa, eikä niitä enää voisi ratkaista kanavoimalla keskinäiset vihollisuudet yhteisesti valittuun syntipukkiin. Jeesus oli tullut paljastamaan väkivallan syyt sietämättömän intiimillä tasolla. Kaikki ovat pyhimpien arvojensa kautta sokeasti kietoutuneita keskinäiseen vertailuun, kilpailuun ja väkivaltaan. Julistaessaan Jumalan valtakuntaa Jeesus paljasti totuuden myös ihmisten valtakunnan sidonnaisuudesta väkivaltaan.

Paljastus ei itsessään toisi rauhaa. Päinvastoin. Jeesuksen opetuksen ja toiminnan kautta kaikkien syntipukkien rauhaa tuova voima alkaisi heikentyä. Sijaisuhrien antama yhteisöllinen suoja tulisi luhistumaan. Siksi hänen sanomansa välitön hedelmä ei olisikaan rauha, vaan viitan alta paljastunut miekka.

Tämän Jeesuksen paljastaman miekan edessä seisomme edelleen. Jeesus palautti kuulijansa ja meidät uudestaan kasvokkain Kainin ja Abelin kanssa. Yksinkertainen sisaruskateus ja vertaiskilpailu, vastavuoroinen väkivallan kierre paljastuisivat suurtenkin sotien intiimeiksi lähteiksi. Siinä mielessä Girard pitää näitä Jeesuksen sanoja modernin psykologian alkulähteenä.[5] Ristiriidat on kohdattava ja käsiteltävä siellä missä ne ovat, eikä niitä saa siirtää sijaisuhriin.

Luukas kuvasi samaa prosessia vielä yksityiskohtaisemmin:

Luuletteko, että olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? En suinkaan, vaan riitaa! Tästedes saman perheen jäsenet ovat eri puolta: viidestä on kolme kahta, kaksi kolmea vastaan. Isä joutuu vastakkain poikansa kanssa, poika isänsä, äiti tyttärensä ja tytär äitinsä, anoppi miniänsä ja miniä anoppinsa kanssa.[6]

Perheet hajoavat ensin kahtia ja sen jälkeen eriytyvät yksilöiksi,[7] joiden on selvitettävä välinsä aidossa minä-sinä jännitteessä. Me vastaan he tai se, ei enää toimi jos syntipukkimekanismi tulee paljastetuksi. Jäljelle jää vain minä ja sinä avoimessa sodassa tai toisensa kohtaamassa ja jotain uutta oppimassa.

Mitä uutta siinä tilanteessa voimme oppia?

Ainakin Jeesuksen aikana yksilö joutui heräämään melkein ylivoimaiseen perheen ja suvun määräysvaltaan, patriarkaaliseen tyranniaan, isiltä perittyyn orjuuteen.[8]

Jeesus haastoi kuulijansa omaksumaan niin radikaalisti uudenlaisia asenteita, arvoja ja käytöksen malleja, että se johti väistämättömään ristiriitaan oman kansan, heimon ja suvun pyhimpien arvojen kanssa.[9] Kaikki olivat saman pyhitetyn väkivallan pauloissa, ylipapista köyhimpään päivätyöläiseen asti. Niin radikaalisti yksilölliset ja pelottavan yksinäiset valinnat alkoivat vasta tässä kulttuurien ensimmäisessä sulatusuunissa kohdata myös tavallisia lukutaidottomia maalaisia.

Simon ja Andreas olivat jättäneet kalastajan verkkonsa. Jaakob ja Johannes jättivät isänsä Sebedeuksen yksin jatkamaan raskasta kalastajan ammattia.[10] Eräs seuraajaehdokas halusi ensin käydä hautaamassa isänsä, mutta Jeesus antoi tylyn vastauksen:

Anna kuolleiden haudata kuolleensa. Lähde sinä julistamaan Jumalan valtakuntaa.[11]

Toinen halusi käydä ensin vain hyvästelemässä kotiväkensä, mutta sekin oli Jeesukselle liikaa: Joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan.

Turha näitä sanontoja on yrittää selitellä ja kaunistella. Oli aivan selvää, että Jeesus piti perinteisiä perheen, suvun ja kansakunnan arvoja itsensä seuraamisen esteinä. Jokaisen opetuslapsen oli antauduttava Jumalan valtakunnan palvelukseen, vaikka eivät ymmärtäneet siitä paljon mitään muuta kuin että se oli maailman tärkein valtakunta.

Jeesus kutsui heitä yksi kerrallaan ulos viimeisistäkin kollektiivisen väkivallan luomista yhtenäisyyden ja rauhan saarekkeista. Uhrien varassa elävät ovat itsekin kuolleita. Antaa heidän rahassa haudata kuolleensa.

Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi. [12]

Eläimillä on pesänsä josta voivat muuttaa toiseen mutta ihmisillä on pyhät paikkansa joiden edestä elävät, tappavat kuolevat. Ihmisen pojalla sen sijaan ei ole tässä maailmassa paikkaa, jonka edessä uhrautua tai uhrata. Mikään koti, paikkakunta, maa tai sen kulttuuri ei enää ole hänen lopullinen kotinsa. Siksi hän kutsui myös opetuslapsensa jättämään uhriudelle rakentuneen kuoleman kultuurin ja julistamaan Jumalan valtakuntaa.

Jeesus haastoi jokaisen ottamaan täyden vastuun omasta osallisuudestaan kuoleman kulttuuriin ja sen uhreja vaativiin käytäntöihin. Jokaisen olisi kannettava vastuu omasta kateudestaan, tavastaan kilpailla, voittaa tai hävitä, kostaa tai kantaa kaunaa. Vastuu väkivallasta oli laskeutumassa myyttisistä maailmoista sen arkisille alkulähteille. Miekka, jonka he olivat kuvitelleet Jumalan tuomioksi, löytyikin jokaisen omasta kädestä. Mitä he sillä tekisivät?

Mitä me sillä teemme?

Suomessa perheen sisäinen väkivalta on Euroopan yleisintä. Väkivalta on toki demokratisoitunut, niin että miehetkin joutuvat vaimojensa hakkaamiksi ja vanhemmat lapsiensa pahoinpitelemiksi. Ydinperhe ja suku ovat pian jäämässä toiseksi kaveripiirin, median ja markkinoiden vallatessa yhä varhaisemmin paikkansa lapsen elämänmallien antajana. Kaikkialla on kuitenkin tarjolla yhteisen ylenkatseen kohteita, luusereita joita halveksimalla voi liittyä voittajiin.

Ilman niitä olisimme pulassa. Joutuisimme näkemään kenen haluja olemme tähän asti seuranneet tai kehen olemme olleet sidoksissa kapinan kautta – haluamalla kaikki toisin kuin hän. Voisimme löytää salaiset vertailu- ja kilpailukohteemme. Huomaisimme ketä hylkimällä tai vihaamalla olemme tähän asti välttäneet oikeat ongelmamme. Voisimme sanoutua irti niistä malleista ja rooleista, joita olemme tähän asti huomaamattamme seuranneet. Vapautuisimme valitsemaan ketä ja mitä oikeasti haluamme seurata, minkälaisia arvoja ja tavoitteita mielellään imitoimme, jne. Voisimme kuulla hiljaisen ja väkivallattoman kuiskauksen – kutsumuksen, joka vapauttaa toteuttamasta sukumme, heimomme, uskontomme ja kulttuurimme meille ohjelmoimaa kohtaloa.

Sitä mukaa kun evankeliumit ovat tehneet syntipukkimekanismin läpinäkyvämmäksi ja tehottomammaksi, olemmekin jääneet yhä enemmän pulaan itsemme kanssa. Kun väkivalta ei enää kohdisteta vain sijaisuhriin, siitä joko opitaan ottamaan vastuuta tai sitten se pääsee viimeisistäkin rajoitteistaan. Kaikkien kilpailussa kaikkien kanssa kukaan ei enää suojele ketään joutumasta kenen tahansa uhriksi.[13] Tai sitten uhritietoisuus ja uhrin puolella asettuminen globalisoituu, niin että kaikki oppivat ottamaan vastuuta lähimmäisestään. Tai sitten väkivalta monopolisoituu sellaisiin käsiin, joiden uhriksi koko ihmiskunta joutuu. Jeesuksen paljastuksen jälkeen tie on avautunut moneen suuntaan.

Jäähyväispuheessaan Jeesus sanoi: Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.”[14] Tämä maailma antaa rauhan syntipukin kautta. Minä olen tullut rohkaisemaan teitä näkemään ja kohtaamaan ristiriidat siellä missä ne todella ovat. Sovinnon tekeminen ilman sijaisuhria on vaikeaa, mutta älkää vaipuko epätoivoon. Isän, veljen, anopin jne. kanssa on mahdollista oikeasti rakentaa rauhaa, jos rohkeasti menee itseensä ja kohtaa toisen sovinnon hengessä. Anteeksi voi pyytä, saada ja antaa.

[1] Matt 10:34-36

[2] Luuk 2:14.

[3] Matt 5:9.

[4] Finamore Stephen. God Order and Chaos. Rene Girard and the Apocalypse. Wipf and Stock Publishers. Oregon. 2009. s. 111.

[5] Girard. I See Satan Fall… s. 159

[6] Luuk 12:51-53. Jeesus on luultavasti saanut virikkeitä tähän kuvaukseensa Miikan omakohtaisesta kokemuksesta kaikkien korruptoituneisuudesta ja lähimmäistenkin epäluotettavuudesta. Miik. 7:1-7. Voi minua!..Oikeamieliset ovat kadonneet maasta, yhtään rehellistä ei ole ihmisten joukossa. Ihmiset vaanivat tilaisuutta veritekoihin, metsästävät toinen toistaan verkkoihinsa. He tekevät taitavasti pahaa. Virkamies vaatii lahjuksia, tuomari tuomitsee maksun mukaan, mahtimies puhuu omaan pussiinsa. Yhtä köyttä he kaikki vetävät… Älä luota naapuriin, älä turvaa parhaaseen ystävään. Varo puhumasta mitään vaimolle, joka lepää sylissäsi. Poika halveksii isäänsä, tytär nousee äitiään vastaan, miniä anoppiaan vastaan. Viholliset ovat oman talon väkeä. Se että Jeesus näyttää käyttävät Miikan kuvausta, ei silti muuta alkuperäistä tekstiä ennustukseksi mistään. Se on omaan kohtaloonsa pettyneen ja depressiivisen profeetan valitusta. Silti Jeesus on hyvinkin saattanut pitää Miikaa yhtenä samaistumiskohteenaan. McKnight Scot. Jesus and His Death: Historiography, the Historical Jesus and Atonement Theory. Baylor University Press. 2005. s. 202, 203.

[7] Webb Eugene. The self betveen. From Freud to the New Sosial Psychology of France. University of Washington Press. 1993. s. 201.

[8] Wink Walter. Engaging the Powers. Dicernment and Resistance in the World of Domination. Fortress Press. 1992. s. 118.

[9] Carey Greg. Sinners. Jesus and his earliest followers. Baylor University Press. 2009. s. 66.

[10] Mark 1:20, Matt 4:22.

[11] Luuk 9:59, Matt 8:22.

[12] Luuk 9:58.

[13] Fleming Chris. Rene Girard. Violence and Mimesis. s. 145, 146

[14] Joh 14:27.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
« »

2 Kommenttia

  1. Kirjoitettu maaliskuu 23, 2016 kello 10:58 | Suora linkki kommenttiin

    Huomaan, että kristillisellä puolella puhutaan asiaa: ”Kaikkien kilpailussa kaikkien kanssa kukaan ei enää suojele ketään joutumasta kenen tahansa uhriksi.Tai sitten uhritietoisuus ja uhrin puolelle asettuminen globalisoituu, niin että kaikki oppivat ottamaan vastuuta lähimmäisestään.” Olen ateisti, mikä tarkoittaa sitä, että en usko siihen, mitä eri uskonnot kuuluttavat. Mutta olen tietenkin ensi sijassa aikuinen ihminen, tietyn (Ruotsin) yhteiskunnan jäsen ja maapallon asukas. Tunnen, että nämä sidonnaisuudet edellyttävät vastuun ottamista siitä elämästä, jota useimmat meistä pitävät hyvänä, ja tämän hyvänä pitämämme elämän edistämistä. Sellainen elämä merkitsee lyhyesti rauhaa jota raaka fyysinen tai psyykinen väkivalta ei uhkaa sekä sosiaalista ja aineellista hyvinvointia. Ohje joka tiivistää tämän on meille tuttu: Toimi muita kohtaan siten kuin toivoisit muiden toimivan sinua kohtaan. Edellä olevassa kirjoituksessa esitetään valoisa toivomus, että ”kaikki oppi(si)vat ottamaan vastuuta lähimmäisestään”. Minä en ilmaisisi toivetta aivan noin vaan puhuisin mieluummin ihmisten välisestä solidaarisuudesta. Mutta tässä ei ole tärkeää, miten muotoilemme ydinsanoman. Ja ydinsanoma on nähdäkseni se, että meidän on pelastettava Sininen kotiplaneettamme niiltä hirveiltä uhkilta, joiden kohteena juuri nyt olemme ilmasto-ongelmista mielettömään terrorismiin. Tässä teistit, ateistit, agnostikot ja muu parempaan maailmaan uskova joukko ei ole toisiaan vastaan vaan samalla puolella. Yöllä katselen tähtitaivasta. Me olemme kaikkeuden osa, emme siitä erillisen pallon asukkaita.

    • Daniel Nylund
      Kirjoitettu maaliskuu 24, 2016 kello 23:23 | Suora linkki kommenttiin

      Kiitos rakas Urbaani Finni 🙂 Juuri tänä iltabna tuo sinun rohkaiseva viestisi ateistina kristitylle tuntuu niiiiin hyvältä. Toivottavasti me vielä tapaamme.

Kommentoi

Sähköpostisi tulee aina pysymään salassa, emmekä näytä sitä julkisesti. Pakolliset kentät ovat merkitty *

* *

Sisällysluettelo

  • Viimeisimmät kommentit

    • Salla sanoi 2 viikkoa sitten:
      https://forums.catholic.com/showthread.php?t=89182 New Catholic Encyclopedia (2003): “Mortification. The deliberate restraint that one places on na... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 2 viikkoa sitten:
      Aamen tuohon mitä sanot! Pseudo-Dionysioksen määrittelemän klassisen kolmi-vaiheisen tai -tasoisen matkan purgatio oli puhdistumisvaihe ja kiira... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Daniel Nylund sanoi 3 viikkoa sitten:
      ”Tästä näkökulmasta Lutherin anselmilaispohjainen ajatus on helpotus: jos pahuus vaatii sovituksen rankaisemalla, se rankaisu ja viha on jo kohd... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Jannu sanoi 4 viikkoa sitten:
      Tässä hauska marssilaulu USA:n merijalkaväeltä: "One, two, three, four, every night we pray for war! Five, six, seven, eight, rape, kill, muti... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 1 kuukausi sitten:
      Tuomas Akvinolaisen legitimoima erottelu ajallisista ja iankaikkisista rangaistuksista, mikä erottelu on edelleen voimassa katolisessa ajattelussa, o... Lutherin väkivaltainen Jumala

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit